Julkaisija: Sanoma Lehtimedia Oy | Vastaava päätoimittaja: Harri Manskinen

Ketterän voittoputki venyi yhdeksään otteluun

Ville Virta napautti Ketterän kolmannen maalin toisen erän avausminuutilla. Kuva: Kalle Sipiläinen

Tekstikoko: A  A  A

Kaksi ensimmäistä maalia syntyi alivoimalla Lieksassa.KALLE SIPILÄINEN

Hurtat-Ketterä 3-4

ENSIMMÄISEN erän alivoimaosumat siivittivät Ketterän voittoon Lieksassa isäntäryhmä Hurtista maalein 3-4 (0-2, 0-2, 3-0).

Arttu Reponen ja Pekka Niemimaa osuivat miesvajauksella Hurttien alkukaudella tehokkaasti pyörinyttä ylivoimapeliä vastaan. Yhteistä molemmille maaleille oli se, että Sami Tiainen kulutti kummallakin kerralla jäähypenkkiä.

Toisessa erässä vieraat osuivat myös kahdesti, kun Ville Virta ja Antti Hujala pöllyttivät verkkoa lieksalaisvahti Joonas Oinosen takana. Neljän maalin etumatka riitti loppuun saakka, kun Hurttien takaa-ajo tuotti päätöserässä vain kolme maalia.

Voitto oli Ketterälle yhdeksäs peräkkäinen. Samalla se oli ensimmäinen ottelu, jossa Eero Vären taakse upposi yli kaksi maalia. Kymmenettä voittoa putkeen Ketterä metsästää tänään, kun lohkokakkonen Porvoon Hunters vierailee Näreharjussa.

Voitto tietäisi kahta sarjakierrosta pelkkiä voittoja Ketterälle. Muutama kamppailu on venynyt jatkoajalle, joten aivan täyttä pistepottia joukkue ei ole otteluista kerännyt.

- Meinasi mennä jännäksi. Pelasimme kolmannen erän alussa yli 1,5 minuuttia kolmella. Siitä kun selvittiin, niin aloimme pelata vähän välinpitämättömästi, Ketterän valmentaja Kari Weckström torui omiaan.

- Pojat alkoivat ilmeisesti odotella pelin päättymistä. Mielestäni puolustimme vähän löysästi ja kaveri pääsi sen takia kaventamaan.

Weckström odottaa Hunters-ottelua vesi kielellä, sillä joukkueiden väliset kohtaamiset ovat olleet aina tasaisia. Tällä kaudella kaksikko on kohdannut toisensa kahdesti.

Ketterä hävisi ensimmäisen kohtaamisen vieraissa, mutta voitti kotiottelun voittomaalikilpailun jälkeen. Ottelu käynnisti samalla joukkueen nykyisen voittoputken hieman yli kuukausi takaperin.

Huntersin riveissä kiekkoilee lohkon pisterohmu Jesse Nuutinen. Hän on metsästänyt tähän mennessä 25 tehopistettä, kun Ketterän tehokkain peluri Antti Hujala on saanut kasaan kymmenen pistettä vähemmän.

Hujalan pistepussi paisui eilen maalin lisäksi myös yhdellä syöttöpisteellä. Kahteen tehopisteeseen ylsi myös Mikko Kiviniemi (0+2).

Maalitilanteita Ketterä loi parhaiten toisessa erässä, jossa hurttavahti Oinonen venyi kiekon eteen peräti 21 kertaa.

Täysi pistepotti varmisti samalla Ketterälle vähintään kolmannen sijan ja karsintapaikan Suomi-sarjan alkusarjassa. Neljäntenä olleet lieksalaiset eivät voi enää nousta ohi, vaikka voittaisivat kaikki jäljellä olevat pelinsä.

- Lohkovoitosta tapellaan kuitenkin tiukasti. Se on täysi meidän omissa käsissä, Weckström päätti.

Sanoma Lehtimedia Oy / Uutisvuoksi Einonkatu 6, 55100 IMATRA | Puh. 05 2100 2600 | fax. 05 436 6353