Mopokortteja suoritetaan Imatralla lähes saman verran kuin edellisvuonna, tieliikennetraktorien määrä teillä kasvanut

20.9.2017 6:00
Kuva: Jasmin Ojalainen
Pauliina Pekosen koulumatkat taittuvat skootterilla.
Pauliina Pekosen koulumatkat taittuvat skootterilla.

Kätevää, kun koulumatkaan menee vain viisi minuuttia. Näin on ainakin Pauliina Pekosen kohdalla, sillä kulkuvälineeksi on valikoitunut skootteri. Kosken koulun 9B-luokkaa käyvä Pekonen kertoo, että matka taittuu kaksi kertaa nopeammin kuin pyörällä.

— Olen valinnut skootterin, koska pääsen kulkemaan sillä nopeasti kouluun ja pois. Hyötynä onkin nopeus ja haittana se, ettei tule liikuntaa.

Mopokortin suorittaminen oli Pekoselle itsestäänselvyys.

— Skootterin hommaaminen oli minulle selvää, koska isosiskoillanikin oli skootterit, Pekonen summaa.

Mopot pärisevät samaan malliin

Imatran Ajovarman tutkintoesimies Jussi Seppälä kertoo, että mopokortteja suoritetaan lähes samalla tavalla viime vuosiin nähden. Mopoautokortti on Imatralla ainoa, jonka suorituksesta ei ole tilastoa tälle vuodelle syyskuuhun mennessä.

— Vaikuttaa jopa tilastovirheeltä, mutta ei niitä todellisuudessa näillä seuduilla paljoa ole, Seppälä toteaa.

Mopoautojen vähentynyt määrä selviää myös Trafin tilastoista, sillä kesäkuun loppuun mennessä liikennekäyttöön rekisteröityä mopoautoja on 14. Se on puolta vähemmän kuin piikkivuonna 2015.

Kuva: Jasmin Ojalainen
Kosken koulun parkkipaikan moporivistössä tilasta ei ollut puutetta.
Kosken koulun parkkipaikan moporivistössä tilasta ei ollut puutetta.

Mönkijöiden määrä kasvanut

Tämän sijaan T-luokan tieliikennetraktoreita eli tuttavallisimmin mönkijöitä on rekisteröity 74. Seppälän mukaan T- ja LT-ajokorttien määrän kasvu viittaa niiden yleistymiseen nuorten keskuudessa, vaikka ne eivät toimikaan pelkästään mopoikäisten menopelinä.

— Niin kutsutut traktorimönkijät voivat olla kaksipyöräisiin verrattuna turvallisempia ja mukavampia ajella, Seppälä sanoo.

Myös rakenteelliset ja käytännön erot voivat vaikuttaa päätökseen.

— Nopealuokkaisella traktorilla on mahdollista ajaa 60 km/h. Traktoria ei myöskään tarvitse määräaikaiskatsastaa, kun taas kevytneliöpyörä on katsastettava samoin kuin auto, Seppälä lisää.

Erot myös taloudellisia

Autokouluhintojen vertailussa mopokortin keskihinta on 392 euroa ja mopoautokortin keskimäärin noin 483 euroa. Pekosen mukaan taloudellinen puoli ei vaikuttanut omaan mopokorttipäätökseen.

— Lisäksi ajan siskoni vanhalla skootterilla, Pekonen kertoo.

Traktorikortin keskihinta pyörii 150 euron paikkeilla, mikä on muihin vaihtoehtoihin verrattaessa edullinen. Hinnan lisäksi myös vaivattomampi hankintamuoto voi vaikuttaa suorittamismääriin.

— Traktorikorttien tutkintoihin pääsee ilman opetusta, millä voi olla vaikutusta. T-korttiin vaaditaan ainoastaan teoriakoe, LT- korttiin puolestaan tulee lisäksi käsittelykoe jonka hinta on 50 euroa, Seppälä sanoo.

Kuva: Jasmin Ojalainen
Tieliikennetraktorit eli mönkijät ovat muodostumassa vaihtoehdoksi mopoautolle.
Tieliikennetraktorit eli mönkijät ovat muodostumassa vaihtoehdoksi mopoautolle.

Mopoauton aikakausi alkaa olla ohi

Mopoautojen katoaminen Imatran katukuvasta näkyy myös menekissä.

— Mopoautojen kysyntä on meillä ollut aivan nolla. Se sukupolvi tuntuu siirtyneen jo ajamaan autoja, kertoo Kisan kauppias Pasi Immonen.

Immosen mukaan mopojen kysyntä on lähes sama kuin ennenkin. Kiinnostus tieliikennetraktoreihin on Immosen mukaan kasvussa, mutta ei lähentele vielä mopo- ja skootterimääriä.

— Ennemmin se on ajoneuvona syrjäyttämässä mopoauton, Immonen täsmentää.

Vene-Hietsun kauppias Ville Hietanen tunnistaa myös trendin, vaikka sen suosiota on vielä aikaista kommentoida. Hietanen näkee tieliikennetraktorin usein yleishyödyllisempänä ajoneuvovalintana.

— Tieliikennetraktoria hankkiessa siitä tulee usein nuorelle ensisijainen ajoneuvo, mutta samalla se toimii myös pihatöiden parissa niin kotona kuin mökilläkin, Hietanen sanoo.

Yleishyödyllisyys nousee esiin myös ajoneuvon elinkaaressa.

— Mopoautoille ei usein jää tarvetta muutaman vuoden jälkeen ja arvo tietenkin laskee jälleenmyynnissä, Hietanen sanoo.

Myös Hietanen tunnistaa turvallisuuden yhtenä valintakriteerinä.

— Sitä on aika vaikea kipata kumoon. Neljä nastarengasta nelivedolla tuo talviajoon myös enemmän turvallisuutta, Hietanen toteaa.

Kortteja riittää

Mopo- ja traktorikortteja, joita 15-vuotiaat voivat suorittaa, on neljä erilaista.

T-ajokortilla voi ajaa traktoria, jonka rakenteellinen nopeus on enintään 40 km/h.

LT-ajokortilla kulkupeliksi voi valikoitua traktori, jonka rakenteellinen nopeus on enintään 60 km/h.

AM-120 -kortti toimii ajolupana kaksi- tai kolmepyöräisille mopoille, joiden rakenteellinen nopeus on enintään 45 km/h.

AM-121 -ajokortti mahdollistaa ajon kevyellä nelipyörällä eli mopoautolla, jonka rakenteellinen nopeus on entintään 45 km/h.

Suoritetut kortit Imatralla

                                                                   2016               2017

T-ajokortit                                                20                    55

LT-ajokortit                                               3                      7

AM-120 ajokortit                                     244                  212

AM-121 ajokortit                                      6                      0