Kesä ja joulu ovat ukulelemyynnin sesonkiaikaa, mutta näppärä soitin on levinnyt myös koulumaailmaan

20.9.2017 13:14
Kuva: Joby Sessions/Future/REX/All Over Pr
Ukulele tekee tuloaan kouluihin.
Ukulele tekee tuloaan kouluihin.

Ukulelebuumi on levinnyt viime vuosina myös suomalaisiin kouluihin. Ilmiö on tuttu muuallakin maailmassa. Ukulele on suosittu soitin kouluissa esimerkiksi Kanadassa, jonne soitin on iskostunut ukulelemuusikko James Hillin vahvan pioneerityön ansiosta.

Suomessa ukulele on alkanut haastaa toista helppotajuista ja ketterästi liikuteltavaa perinteistä kouluinstrumenttia, nokkahuilua. Musiikinopettaja Pirjo Kuusitunturi Vuoksenniskan koulukeskuksesta sanoo, ettei toivo nokkahuilun kuitenkaan katoavan kokonaan kouluista.

— Tykkään kauheasti ukulelesta, sillä se on hankintahinnaltaan edullinen soitin ja kapeakaulaisena helpompi soittaa kuin kitara. Nokkahuilu kehittää toisenlaista musiikin kuulemista, sillä sen soinnissa korostuu enemmän melodia, Kuusitunturi toteaa.

F-musiikki Lappeenranta on tällä hetkellä ainoa ukuleleja myyvä soitinten erikoisliike Etelä-Karjalassa. Erityisesti koulut ovat viime vuosina rohkaistuneet kohdistamaan soitininvestointejaan ukuleleihin, kertoo soitinmyyjä Juho Peltonen.

— Ukulele on kaahannut ihan kärkipäähän myyntitilastoissa, akustisen kitaran ja pianon jälkeen. Kesä on sesonkiaikaa ja ukulelea hankitaan paljon myös joululahjaksi, Peltonen toteaa.

Joonas Tapaninen