Koskiksen kohtalo yhä auki — ”Asia tarkentunee, kun ensi vuoden talousarviota aletaan valmistella”

17.8.2017 10:58 | Päivitetty: 18.8.2017 10:58
Kuva: Heidi Veijalainen
Koskiksen toisessa kerroksessa on mittavat kosteus- ja homevauriot. Arkistokuva.
Koskiksen toisessa kerroksessa on mittavat kosteus- ja homevauriot. Arkistokuva.

Imatran kerhotalo Koskiksen tulevaisuus on tällä hetkellä avoinna. Imatran YH-rakennuttajien isännöitsijän Heikki Variksen mukaan vielä ei ole tehty päätöstä siitä, ryhdytäänkö rakennusta korjaamaan.

Kosteus- ja homevaurioita kärsineen Koskiksen remontin on aiemmin arvioitu maksavan yli 500 000 euroa.

Variksen mukaan asia etenee luultavasti syksyllä. Asiaa käsiteltäneen rakennuksen omistavan Imatran Toimitilat Oy:n hallituksen kokoontuessa.

— Kun ensi vuoden talousarviota aletaan valmistella, niin luultavasti tarkentuu, mihin toimenpiteisiin Koskiksessa ryhdytään, Varis sanoo.

Koskis on ollut suljettuna alkuvuodesta saakka sisäilmaongelmien vuoksi.

Kanerva Jalarvo