Sorjosta kuvataan tänään Imatralla — ”Hienoa, että kaupunki pääsee mukaan kansainväliseen sarjaan”

16.8.2017 14:55
Kuva: Fisher King Production
Lappeenrantaan sijoittuvan Sorjosen kohtauksia kuvataan tänään myös Imatralla.
Lappeenrantaan sijoittuvan Sorjosen kohtauksia kuvataan tänään myös Imatralla.

Rikossarja Sorjosen uutta kautta kuvataan tänään Imatralla. Imatra Base Campin myynti- ja markkinointipäällikkö Panu Kärri kertoo, että sarjan tuotantotiimi etsi Imatralta sopivia kuvauspaikkoja jo viime kesänä.

— Silloin kuvauksia ei kuitenkaan tehty. Tänä kesänä löytyi kaksi lokaatiota, jotka sopivat visuaalisesti hyvin sarjan käsikirjoitukseen.

Kärri ei kommentoi tarkemmin kuvauspaikkojen sijaintia. Paikalle ei toivota suurta yleisömäärää.

— Kaupungin taholta kuvaukset eivät ole vaatineet erikoisjärjestelyitä. Kuvauspaikkojen valintaan on saattanut vaikuttaa se, että niissä kuvausryhmän on helppo toimia, Kärri sanoo.

Imatra tarjoaa kuvauksellisia miljöitä

Viime viikolla Lappeenrannassa alkaneen rikossarjan kuvaukset päättyvät ensi maanantaina. Kärrin mukaan tässä vaiheessa ei ole tiedossa, että kohtauksia kuvattaisiin Imatralla lisää.

— Tuotantotiimi on ollut nopea liikkeissään. Kuvauksissa on tullut uusia tarpeita, minkä vuoksi kuvauspaikat ovat vaihtuneet. Siinä mielessä on tietysti mahdollista, että kuvauspaikkoihin voi vielä tulla muutoksia.

Kärrin mukaan jää nähtäväksi seikkaillaanko Sorjosen uudella kaudella Imatralla.

— Joka tapauksessa on hienoa, että kaupunki pääsee mukaan kansainväliseen sarjaan. Paikalliset voivat ainakin tunnistaa tutut paikat, ja nostaahan tämä kotiseutuylpeyttä.

Kärri kertoo kaupungista löytyvän kuvauksellisia miljöitä, jotka soveltuvat hyvin elokuvien ja tv-sarjojen näyttämöikisi.

— Täällä on uniikkeja paikkoja, joita on harvoin nähty. Toivotaan, että nämä kuvaukset poikivat jatkossakin jotain.

Kanerva Jalarvo