Lappeenrannan Energiaverkot teki väärän tulkinnan — uuden tulkinnan mukaan jätevesivuotoa Saimaaseen ei koskaan tapahtunut

15.8.2017 16:57 | Päivitetty: 15.8.2017 19:56
Kuva: Elena Liseytseva
Jätevesivuodon uutisoitiin tapahtuneen Luukaansalmen sillan länsipuolella sijaitsevasta purkuputkesta.
Jätevesivuodon uutisoitiin tapahtuneen Luukaansalmen sillan länsipuolella sijaitsevasta purkuputkesta.

Saimaaseen ei vuotanutkaan 2,8 miljoonaa litraa jätevettä heinäkuussa. Epäilys jätevesivuodosta johtui väärästä tulkinnasta.

Lappeenrannan Energiaverkkojen mukaan tehdyt tutkimukset ovat nyt kuitenkin osoittaneet, että tulkinta jätevesivuodosta oli väärä.

— Tutkimuksissa selvinneiden faktojen perusteella päädyimme tulkintaan, jonka mukaan alkuperäinen arvio paikanpäältä johti vääriin johtopäätöksiin, verkostopäällikkö Ami Kylliäinen Energiaverkoilta kertoo.

Selvitysten mukaan Luukkaan pumppaamolla ollut varajärjestelmä on käynnistänyt pumput jäteveden pinnan noustua kaivossa riittävän korkealle, vaikka etäyhteys automaatiojärjestelmän ja valvonnan välillä oli katkennut.

Epäilys siitä, että jätevesi olisi päätynyt ylivuotoputken kautta Saimaaseen johtui juuri automaatiojärjestelmän yhteyskatkosta.

Kuten Etelä-Saimaa uutisoi jo aiemmin, Energiaverkot alkoi epäillä vuodon todenperäisyyttä, kun selvityksissä ilmeni, että Luukkaan jätevedenpumppaamon sähkönkulutuksen oli epäiltynä vuotoajankohtana 13. heinäkuuta samanlainen kuin pumppaamon toimiessa normaalisti. Tämä herätti epäilyksen siitä, että pumput olisivatkin olleet toiminnassa.

Tietoa tuki Luukkaan pumppaamoa seuraavan pumppaamon veden virtausmäärät ja muut tehdyt tutkimukset.

— Seuraavalle pumppaamolle menneen veden määrä vastasi normaalia. Myöskään purkuputken päästä ei löytynyt merkkejä virranneesta vedestä. Kuvatun purkuputken sisäpuolellakaan ei näkynyt jäämiä virtaavasta vedestä.

Kylliäinen kertoo, että myöhemmin on myös selvinnyt, että automaatiojärjestelmän toimittaja oli käynyt testaamassa ja varmistamassa varajärjestelmän toimivuuden havaitun yhteyshäiriön jälkeen vielä samana iltana 13. heinäkuuta.

Tieto tästä käynnistä ei kuitenkaan saavuttanut Lappeenrannan Energiaverkkoja, vaan vesitutkimukset ja selvitykset vuodosta käynnistettiin. Etelä-Saimaa uutisoi ensimmäisen kerran epäillystä vuodosta 17. heinäkuuta.

Juhana Nyman