Uusia tontteja Paajalaan: Martinpolun ja Poutakujan väliseen metsään suunnitteilla 15 omakoti- ja paritalotonttia

13.8.2017 18:04
Kuva: Anu Pakarinen
Uudet tontit tulevat Paajalan virkistysalueelle. Pururadan linjaus saattaa paikoin muuttua.
Uudet tontit tulevat Paajalan virkistysalueelle. Pururadan linjaus saattaa paikoin muuttua.

Imatran kaupunki valmistelee asemakaavan ja yleiskaavan muutosta Paajalan virkistysalueella.

Martinpolun ja Poutakujan väliseen metsään suunnitellaan noin 15 omakotitonttia ja paritalotonttia.

— Noin puolet metsiköstä varataan asumiselle, kertoo kaavoitusinsinööri Tiia Sillgren Imatran kaupungilta.

Tämä tarkoittaa muutoksia nykyisen virkistysalueen ulkoilureitteihin. Reitit säilyvät, mutta siirtyvät osittain rakentamisen tieltä uuteen paikkaan.

Kaupunkirakennetta tiivistetään

Sillgrenin mukaan Imatran kaupunki etsii jatkuvasti täydennysrakentamisen paikkoja olemassa olevan kaupunkirakenteen sisältä. Paajala valikoitui kohteeksi keskeisen sijaintinsa vuoksi.

Toistaiseksi kaavaluonnosta ei ole esitelty julkisesti, koska työ on vielä kesken.

Jo lähiaikoina kaavaluonnos tulee kuitenkin julkisesti nähtäville, jolloin kuntalaiset voivat antaa siitä myös palautetta kaavan jatkotyöstämistä varten.

Tämä tapahtuu elo-syyskuun aikana, arvioi Sillgren.

Uusia tontteja Tuulikallioon

Muutama uusi omakotitontti on tulossa myös Tuulikallioon. Siellä ollaan jo pidemmällä, sillä Ruokokerttusenkujalla sijaitsevat kolme tonttia on jo merkitty maastoon ja ne tulevat haettavaksi tänä syksynä.

Anu Pakarinen