Vesipetojen ääni vaimeni, mutta vauhti ei — katso kuvat

11.8.2017 15:12
Kuva: Tenho Tiilikainen
Vesijetit ottivat perjantaina iltapäivällä tuntumaa Vuoksen virtauksiin.
Vesijetit ottivat perjantaina iltapäivällä tuntumaa Vuoksen virtauksiin.
Vesijettikisojen varikko on Vuoksen varrella Virranpuistossa.
PM-kisoissa on kaikkiaan yli kymmenen eri luokkaa, pienille ja isoille vesijeteille sekä pienille ja isoille kuskeille.
Ilmapatja täyttyy varikolla.
Jetti ja kypärä valmiina, vain kuski puuttuu.
Vesijettien vesillelaskupaikassa riitti tungosta.
Vesivetin siirtäminen käsivoimaisella trailerilla vaati vähän hauistakin.
Kansainväliset käsimerkit kertovat 10 minuutin harjoittelujaksosta.
Toisen jetin peräaallossa ei ole kiva ajaa.

Vuoksella ärjyvät viikonvaihteessa vesijetit kilpailumielessä ensimmäistä kertaa. Desibelejä on luvassa, kun parhaimmillaan jopa parikymmentä vesijettiä ampaisee yhtä aikaa luokittain radalle. Ja kuitenkin vesijetit ovat aiempaa hiljaisempia, kaksitahtisen kimitys on muuttunut nelitahtikoneiden matalammaksi murinaksi.

Avoimien PM-kisojen vapaat harjoitukset ja mahdolliset karsinnat käynnistyivät Vuoksella Virranpuiston edustalla tänään puolipäivän jälkeen ja jatkuvat alkuiltaan saakka. Lisäksi tänään kello 20.30 on luvassa Vuoksella vesijettien paraatiajo ja freestylen näytös.

Varsinaiset kisat käydään huomenna lauantaina ja ylihuomenna sunnuntaina.

Tenho Tiilikainen