VR:n monopoli päättyy: Hallitus avaa rautateiden henkilöliikenteen kilpailulle

9.8.2017 13:23
Kuva: Inka Nordlund

Hallitus on päättänyt avata rautateiden henkilöliikenteen kilpailulle.

Käytännössä VR:n yksinoikeudesta liikennöidä Suomen rataverkolla luovutaan ensi vuosikymmenellä, jolloin rautateiden henkilöliikennemarkkinoille voi tulla muitakin toimijoita.

Uudistus toteutetaan vaiheittain.

Hallituksen päätöksestä kertoivat tänään liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner ja elinkeinoministeri Mika Lintilä.

Tavoitteena on parantaa rautatieliikenteen palvelutasoa ja asiakaslähtöisyyttä sekä kasvattaa junaliikenteen osuutta henkilöliikenteessä.

— Kilpailun avaaminen edistää myös lippujen hintakilpailua ja alentaa tavaraliikenteen kuljetuskustannuksia kaluston saatavuuden helpottuessa, sanoo liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner.

Rautatiekilpailun avaaminen henkilöliikenteessä antaa myös maakunnille, suurille kaupungeille ja kaupunkiseuduille mahdollisuuden järjestää alueellaan alueellista tai paikallista junaliikennettä. Siksi maakunnat kytketään alusta asti tiiviisti mukaan valtakunnalliseen kilpailutukseen.

— Jatkossa maakunnat ja kaupungit voivat järjestää alueellista junaliikennettä, joka parantaa mahdollisuuksia ottaa vastaan työtä kauempaakin. Yksi talouskasvun pullonkauloista on ollut ongelmat työvoiman liikkuvuudessa, ministeri Berner korostaa liikenne- ja viestintäministeriön tiedotteessa.

Anu Pakarinen