Yrittäjille maalailtiin rahakkaita päiviä kalastusretkistä Saimaalle—venäläisistä ei ollut elättäjiksi

15.7.2017 7:01
Kuva: Hannu Ojala
Jyrki Suuripää siirsi veneensä kaksi kesää sitten Imatralta Rauhan satamaan. Imatran satamajärjestelyt ja kohonneet maksut olivat syitä muuttoon.
Jyrki Suuripää siirsi veneensä kaksi kesää sitten Imatralta Rauhan satamaan. Imatran satamajärjestelyt ja kohonneet maksut olivat syitä muuttoon.

Jyrki Suuripään kipparoima vene Rauhan satamassa keinuu valmiina viemään asiakkaan saareen, taksikeikka.

— Virvelöintiä, pintaongintaa, vetouistelua. Joskus vain katsellaan maisemia, yrittäjä kertoo palvelun sisällöstä.

Asiakkaat ovat tyypillisesti omalla rahalla maksavia.

Matkailijoiden kalastava yrittäjäkunta eteläisellä Saimaalla on pieni. Antti ja Joonas Häkkinen pyörittävät Blue Saimaata Kyläniemestä. Savitaipaleella Olli-Petteri Karine vie asiakkaitaan kalaan Kuolimolle.

Viime vuosikymmenellä unelma Saimaasta oli täysin erilainen.

— Ruusunpunainen on lievä ilmaus. Matkailuväki painoi päälle, että venäläiset tulevat. Ottakaa rahat pois, tai sen tekevät toiset, muistelee tunnelmia kalastusoppaan hommat Imatralla jäähylle laittanut Kari Porevirta.

Yrittäjäkunnan kokemukset venäläisistä ovat samansuuntaisia.

Matkailijoita tuli, mutta laiturilta veneisiin saatiin vain harva ja sama kalastaja yleensä vain kerran.

— Seuraavalla kerralla mukana oli jo oma kumivene. Niitä näkyy Simpelejärvellä nykyään melko paljon, sanoo Taisto Huotari.

Parhaina vuosina Huotari vei Parikkalasta kalalle 150 asiakasta. Joitakin vuosia sitten hänkin luopui ja jäi eläkkeelle tehtävästä, joka oli kääntynyt taloudellisesti kannattamattomaksi.

Mielikuva kalastusoppaan palveluja haluavasta lomailijasta, ei vastaa yrittäjien todellista asiakaskuntaa.

Kassavirta tulee yrityksistä, jotka haluavat tarjota elämyksiä omille asiakkailleen.

— Elokuu ja syyskuu ovat parhaita kuukausia, kun ihmiset ovat palanneet lomiltaan ja toiminta yrityksissä on lähtenyt täysillä liikkeelle, Olli-Petteri Karine vertailee kesäkuukausia.

Kuolimolle tullaan läheltä ja kaukaa, mutta enimmäkseen kauempaa pääkaupunkiseudulta. Karine myös suunnittelee Kidus Oy:n toiminnan laajentamista Suomenlahden haukiapajille lähemmäksi suurta asiakaskuntaa.

Myös Kyläniemen kalastajat luottavat kalastusmatkojen ostajina yrityksiin, joista on tullut vakioasiakkaita. Yksityisasiakkaiden kalastelussa hyviksi syöteiksi on todettu perinteinen viidakkorumpu, sosiaalinen media puhelinnumero oikean henkilön kännykän muistissa.

Blue Saimaan liitetoimintaa ei ole silti laskettu elämysten varaan. Yritys purkittaa kalaa ja kuivaa kalaa lemmikkieläinten ruuaksi. Karisen Kidus Oy kasvattaa kalanpoikasia. Jyrki Suuripäällä on ollut aikaa päivystää satamassa, kun työpaikka Sikacossa Parikkalassa meni alta.

Hannu Ojala