Pyöräilijät viilettävät yleisöjoukossa Koskenpartaan kävelykadulla — ”Polkupyöräilijän on väkisin päästävä ihmismassan läpi”

11.7.2017 7:03
Kuva: Jenny Rantanen

Närkästynyt paikallinen oli saapunut Koskenpartaan kävelykadulle pyörän selässä. Käynnissä oli ollut yleisötilaisuus, jossa paikalla oli ollut myös järjestyksenvalvoja. Järjestyksenvalvoja oli estänyt pyörällä ajamisen kävelykadulla. Paikallisen mukaan alue on merkitty liikennemerkillä ”kävelykatu” ja tieliikennelain mukaan siellä saa ajaa polkupyörällä.

Järjestyksenvalvoja oli kuitenkin tähän vastannut, että heillä on poliisin valtuudet ja saavat tehdä miten parhaaksi näkevät.

Imatran kaupunkikeskustat IMITSI:n toiminnanjohtaja Liisa Marsio, saako kävelykadulla ajaa pyörällä yleisötilaisuuksien aikana?

Ei saa. Yleisötilaisuuksien aikana pyöräily on ehdottomasti kielletty. IMITSI on pyytänyt järjestyksenvalvojia estämään pyöräilyn tapahtumien aikana.

Kielto ei kuitenkaan ole kävelykadun päästä päähän, vaan koskee ihmismassojen ohitustilanteita. Kun pyöräilijä on ihmiset ohittanut, hän voi nousta takaisin pyörän selkään. Ihmisjoukon läpi pyörä kuitenkin tulee taluttaa.

Järjenkäyttö on sallittu.

Onko kävelykatu turvallinen sekä polkupyöräilijöiden että jalankulkijoiden yhteiseloon tapahtumien ulkopuolella?

On, mikäli ihmiset ovat varovaisia puolin ja toisin. Yhteiselo on sujunut hienosti.

Kadulla kävelijät kuitenkin menevät ristiin rastiin ja paikalla on usein myös lapsia ja koiria. Välillä kävelykadulla on myös päihtyneitä, joiden hahmotuskyky ei ole parhaimmasta päästä.

Onko teidän tietoonne tullut ilmoituksia onnettomuuksista kävelykadulla?

Vakavampia onnettomuuksia ei ole tapahtunut.

Tämän vuoden kesänavauksessa kuitenkin polkupyöräilijä ajoi pienen koiran päälle. Koiran kuonon vierestä tuli verta ja koira säikähti. Koiranomistaja oli myös kiukustunut.

Välillä kävelykadulla näkee muutenkin hurjia tilanteita, joissa polkupyöräilijän on väkisin päästävä ihmismassan läpi.

Jokaisen kansalaisen velvollisuus on puuttua mahdollisesti vaaralliseen tilanteeseen ja taata sekä itsensä että toisten turvallisuus.

Komisario Jarmo Junna Kaakkois-Suomen poliisilaitokselta, mikä on poliisin suhtautuminen pyöräilijöihin ja jalankulkijoihin kävelykadulla?

Kävelykatu on tarkoitettu sekä jalankulkijalle että pyöräilijälle.

Pyöräilijän on kuitenkin sovitettava ajonopeutensa kävelykadulla jalankulun mukaiseksi ja oltava valmiudessa antaa esteetön kulku jalankulkijoille.

Yleisötilaisuuden yhteydessä pyöräily on haastavaa ja voi aiheuttaa vaaratilanteita, koska kävelykadulla tilaisuutta seuraavat eivät välttämättä pysty havainnoimaan kävelykadun muuta liikennettä.

Saavatko järjestyksenvalvojat tehdä miten parhaaksi näkevät?

Järjestyksenvalvonnan toimintaperiaatteisiin kuuluu, että järjestyksenvalvojan on asetettava etusijalle sellaiset toimenpiteet, jotka edistävät yleisön turvallisuutta.

Järjestyksenvalvojan tulee ensisijaisesti neuvoin ja kehotuksin ylläpitää järjestystä ja turvallisuutta toimialueellaan.

Lisäksi tapahtuman järjestäjä on velvollinen huolehtimaan yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpidosta tapahtuma-alueella ja sen välittömässä läheisyydessä.

Jenny Rantanen