Ruusuorapihlaja kukoistaa japanilaisessa puutarhassa

3.7.2017 8:30
Kuva: Sanni Oravuo
Saniaiset tuovat Kirsti Pulkkisen pihaan viidakon tuntua.
Saniaiset tuovat Kirsti Pulkkisen pihaan viidakon tuntua.
Kirsti Pulkkisen käsityöt ovat esillä puutarhassa.
Puutarhan polut ovat luonnonkiveä.
Myös linnut viihtyvät Pulkkisten pihalla.
Yksi Kirsti Pulkkisen pihan väripilkuista.
Kirsti Pulkkinen on suunnitellut puutarhansa itse.
Ruusuorapihlaja alkukesän loistossaan.

— Puutarha hoitaa minua yhtä paljon kuin minä hoidan sitä.

Vihreän eri sävyjen keskellä hohtaa rykelmä punaista. Ruusuorapihlaja on puutarhanystävä Kirsti Pulkkisen alkukesän ylpeydenaihe.

— Se kukkii ajoissa, ja kukinta kestää kauan. Se saa myös vierailijoilta kiitosta, Pulkkinen kertoo. Myös koristeomenapuu kuuluu oman pihan suosikkeihin.

Puita ja pensaita pihapiiristä löytyykin, sillä ne ovat erityisen lähellä talon emännän sydäntä.

— Puut ja pensaat ovat kiitollisia kasvattaa, Pulkkinen kertoo. Puutarha on nähty Suomen kaunein piha -ohjelmassa, ja sitä on esitelty myös aikakausilehtien sivuilla.

Kädenjälki näkyy puutarhassa

Puutarha jakautuu huoneisiin, jotka ovat kuin piilopaikkoja. Huoneista löytyy tuoleja ja laiskanlinnoja sekä niihin kaikkiin niihin vie oma polku:

— Lapsenlapset rakastavat puutarhassa leikkimistä. Luin itse lapsena Salainen puutarha -satukirjan, ja aloin haaveilla omasta puutarhasta.

Pulkkinen on suunnitellut koko pihan itse, ilman apuvoimia. Parasta puutarhanhoidossa onkin hänen mukaansa se, että oma kädenjälki näkyy. Pihaa koristavatkin käsitöitä harrastavan Pulkkisen pajutyöt.

Vaaleaa kivitaloa ympäröivästä puutarhasta löytyy vihreän eri sävyjä, luonnonkiveä ja pioneita. Vesi on myös yksi pihan elementeistä: kirsikkapuun alta, saniaisten keskellä, eli viidakossa solisee pieni putous: Pulkkisen oma Koski. Toiselta puolelta pihaa löytyy lampi.

Lämpimässä pihassa pärjäävät eksoottiset kasvit

Piha on rinteessä, joten bambut, pähkinäpensaat, veripyökit, mustaseljat, päärynä -ja viinirypälepuut pärjäävät hyvin. Lämpimän tontin maa on kuiva, mutta onneksi pihasta löytyy oma kaivo.

— Maan pohjan kylmyys ei pääse nousemaan ylös. Rinnepihalta näkee kauas Vuokselle, mutta tieltä ei näy pihaan, Pulkkinen nauraa.

Paljonko emännällä sitten kuluu aikaa puutarhanhoitoon?

— Kaikki liikenevä aika. Puutarha on yhden naisen projekti, ja se on syntynyt hiljalleen, pala palalta.

Pulkkinen ei suunnittele etukäteen puutarhanhoitoa, vaan uudet ideat syntyvät hetkessä.

— Puutarha hoitaa minua yhtä paljon kuin minä hoidan sitä, Pulkkinen sanoo.

Pitkän linjan puutarhaharrastajalla on myös teesi, jota kannattaa noudattaa, jos mielii saada itselleen kauniin puutarhan:

— Puutarhanhoitoon ryhtyessä ei kannata fuskata, kaikki kannattaa tehdä alusta loppuun kunnolla.

Kirsti ja Taisto Pulkkisen puutarha

Missä: Itä-Siitolassa

Mikä: 1100 neliön rinnepuutarha

Sanni Oravuo