Siiri Kissin mielestä karaten käytöstavat kelpaavat arkielämän malleiksi

17.6.2017 13:46
Kuva: Tenho Tiilikainen
Siiri Kiss pääsi opiskelemaan Lappeenrannan Lyseon lukioon.
Siiri Kiss pääsi opiskelemaan Lappeenrannan Lyseon lukioon.

Imatralainen, peruskoulun keväällä päättänyt Siiri Kiss, 15, on pian lappeenrantalainen. Kiss haki ja pääsi jatkamaan opintojaan Lappeenrannan Lyseon lukiossa.

— Siellä ovat tarjolla LUMA-aineet (matemaattis-luonnontieteelliset aineet) ja taiteet. Ne kiinnostavat ja ratkaisivat valinnan, torstaina tiedon opiskelupaikasta saanut Kiss kertoo.

Opiskelun myötä edessä on myös perheen muutto pois Imatralta. Siiri Kiss toivoo kuitenkin, että voi ja ehtii jatkaa karateharrastustaan Budoseura Imatran Kusankussa. Kiss on Kusankussa mukana sekä kilpailijana että junioreiden apuohjaajana.

— Nyt alkamassa on yhdeksäs vuosi karatea.

Siiri Kiss myös kilpailee karatessa.

— Alkuvaiheessa myös ottelin, mutta sitten tulivat polvivammat. Nyt olen kilpaillut lähinnä katassa.

Katassa ei kamppailla fyysisesti vastustajaa vastaan, vaan tehdään vaadittavia liikesarjoja mahdollisimman puhtaalla tekniikalla.

Kiss korostaa karaten henkisiä arvoja ja lajin rituaaleja. Kanssaihmisen kunnioitus on yksi avainsanoista.

— Karaten oppeja voi ja on hyvä soveltaa myös arkielämässä. Voit olla oma itsesi, sinun ei tarvitse esittää mitään. Opit itsekuria ja -kunnioitusta, motivaation tärkeyden.

Tenho Tiilikainen