Päkäpäät saapuivat Vuoksen varrelle, Itä-Siitolassa asustaa tänä kesänä viisi lammasta

10.6.2017 14:01
Kuva: Joonas Tapaninen
Itä-Siitolan kesälampaat kerääntyivät ruokailemaan Pekka Sarkasen ympärille. Uuhi Hippa on kuvassa vasemmalla, Jenna on katraan ainoa musta lammas. Karitsat ovat vielä vailla nimeä.
Itä-Siitolan kesälampaat kerääntyivät ruokailemaan Pekka Sarkasen ympärille. Uuhi Hippa on kuvassa vasemmalla, Jenna on katraan ainoa musta lammas. Karitsat ovat vielä vailla nimeä.

Itä-Siitolan lammashakaan asettui torstaina viisi asukkia. Kesälampaita ovat tänä vuonna uuhet Jenna ja Hippa sekä kolme vielä ristimätöntä tyttökaritsaa.

— Laidunkausi on perinteisesti päästy aloittamaan 20. toukokuuta, mutta kylmä kevät siirsi myös kesälampaiden tuloa, kertoo Pekka Sarkanen.

Lampaat ovat talvehtineet Parikkalan Palvipirtillä, jonne Itä-Siitolan kyläyhdistyksen puheenjohtajana toimiva Sarkanen lahjoitti omat lampaansa 1990-luvulla.

— Nämä lampaat ovat niiden jälkeläisiä. Karitsat syntyivät maaliskuun alussa. Pässikaritsojakin oli, mutta ne jätettiin suosiolla Parikkalaan, Sarkanen sanoo.

Päkäpäiden oltavia on kohenneltu viime vuodesta uuden suojakatoksen muodossa. Myös aitaus uusittiin, kun muutama lammas lähti viime syksynä karkuteille.

— Paras lammasaita on edelleen hyvä laidun. Eli kun aidan sisäpuolella on riittävästi tuoretta ruohoa, eivät lampaat lähde hyppimään aidan yli, Sarkanen toteaa.

Naapuruston asukkien lisäksi määkijät ottavat vieraita vastaan kauempaakin. Sarkasen mukaan lampaiden tervehtijöitä odotetaan ruuhkaksi asti.

— Imatralla ei ole tällä hetkellä lammastiloja. Tämä on sillä tavalla ainutlaatuinen paikka. Ihmisiä saapuu kaikkialta Imatralta, sillä paikka on hyvin kaikkien tiedossa.

Karitsojen nimet valitaan tänäkin vuonna nimikilpailulla. Osallistumisohjeet tulevat infotaululle lähipäivinä.

Joonas Tapaninen