Imatran kylpylän laajennus varmistumassa: vuokrasopimus allekirjoitetaan ensi viikolla

18.5.2017 21:01
Kuva: Hannu Ojala
Imatran kylpylän alkuviikko on ollut poikkeuksellisen vilkas, kun venäläiset ovat viettäneen voitonpäivän vapaitaan.
Imatran kylpylän alkuviikko on ollut poikkeuksellisen vilkas, kun venäläiset ovat viettäneen voitonpäivän vapaitaan.

Imatran kylpylän laajennuksen liikkeelle lähtö näyttää varmistuneen.

Tiedotusvälineet on kutsuttu ensi viikon tiistaiksi Imatran kylpylälle kuulemaan rakentamisen aikataulusta ja sisällöstä.

Samassa tilaisuudessa allekirjoitetaan Taikajoeksi kutsutun laajennusosan vuokrasopimus.

Allekirjoittajina ovat kylpylän toimitusjohtaja Ari Aspia ja Imatran YH-rakennuttajan toimitusjohtaja Kari Ahonen.

- Enää tiedotustilaisuutta ei peruta. Hanke on lähdössä liikkeelle, lupaa Aspia.

Samansisältöinen tiedotustilaisuus piti pitää jo viime viikolla. Se kuitenkin peruttiin urakkaneuvottelujen keskeneräisyyden takia.

Allasosaston laajennuksen toteuttaa Imatran kaupunkikonserni.

Investointi perustuu YIT:n, kylpylän ja kaupungin vanhaan puitesopimukseen Ukonniemen alueen kehittämisestä.

Anu Pakarinen