Kolumni: Hylätyt luttukumit varastojen täytteenä

17.5.2017 13:14

Pyöräilyviikko on päättynyt. Suosittelen vilkaisemaan ulkovarastoon.

On helppo pettää itseään, että ehkä joskus olisi aikaa tai tulisi joku, joka laittaisi pyörän kuntoon.

Mitä suurimmalla todennäköisyydellä sieltä löytyy ainakin yksi naistenrunkoinen polkupyörä, jota ei ole ajettu viimeiseen kymmeneen vuoteen. Malli saattaa viitata jopa puolen vuosisadan päähän.

Siellä se on paksun pölyn alla ja renkaat lutussa. Pumppua ei löydy mistään, eikä pumppaajaakaan. Se lisäksi on vielä yksi ongelma. Pyörä näyttää olevan lukittu, eikä avaimesta ole vähäisintäkään tietoa.

Varastossa on täysin tarpeeton romu, jota ei uskalleta kutsua sen oikealla nimellä eikä sen takia ymmärretä heittää pois. Ei ehkä viitsitä tai pystytä, koska polkupyörän hävittäminen on autottomalle melkein mahdoton tehtävä. Se on hankalan muotoinen ja painaa kuin synti. Lähin metalliromua vastaanottava kierrätysasemakin on yli kymmenen kilometrin päässä.

On helppo pettää itseään, että ehkä joskus olisi aikaa tai tulisi joku, joka laittaisi pyörän kuntoon. Voin vakuuttaa, että sellaista aikaa ei tule, eikä ihmistä.

Kevään tietää myös siitä, että poliisi järjestää löytötavarahuutokauppoja, joissa pääartikkelina ovat polkupyörät.

Ne ovat lähes samanlaisia kuin kotien varastoissa. Ainakin kohta ne ovat sitä.

Huutokauppameklarin edessä tulevasta romusta tulee ihmeen haluttava. Jos ei nyt aivan itselle, niin vaikka jollekin tutulle tai mökille, jossa tosin seinää nojaa jo yksi ruosteromantiikkaa edustava yksilö.

Huutokauppatilanteen viralliseen ilmeeseen kuuluu ihmetellä, kuinka ihmiset ovat välinpitämättömiä omaisuudestaan. Hylätään lähes uuden veroisia polkupyöriä pitkin tienvarsia.

Taitaisi olla aika tunnustaa, että moni on tyytyväinen, kun on pystynyt taitavasti hukkaamaan ensihurman jälkeen tarpeettomaksi ja ikäväksi kulkuvälineeksi osoittautuneen fillarinsa.

Hannu Ojala

Kirjoittaja on Uutisvuoksen toimittaja.