Taina Lonka nousee Eksoten valtuuston johtoon: katso tästä Rautjärven kunnan paikkajako

16.5.2017 21:15
Kuva: kai skyttä
Aiemmin Taina Lonka toimi kolmen vuoden ajan Eksoten hallituksen varapuheenjohtajana. Sen jälkeen Eksoten toiminta on kehittynyt hurjasti, hän arvioi.
Aiemmin Taina Lonka toimi kolmen vuoden ajan Eksoten hallituksen varapuheenjohtajana. Sen jälkeen Eksoten toiminta on kehittynyt hurjasti, hän arvioi.

Rautjärven keskustan konkaripoliitikko Taina Lonka on nousemassa Eksoten maakuntavaltuuston puheenjohtajaksi.

Lonka on tulevasta näköalapaikasta innoissaan. Valtuuston puheenjohtajana hän osallistuu myös Eksoten hallituksen kokouksiin. Toiveena on saada pienten kuntien ääni entistä paremmin kuuluviin, Lonka kertoo.

Samaan aikaan hän jatkaa Rautjärven kunnanhallituksen puheenjohtajana.

Lonka myöntää hetken miettineensä omaa jaksamistaan.

Eksote on kuitenkin entuudestaan tuttu organisaatio ja paikka niin herkullinen, että Lonka lopetti harkinnan lyhyeen. Varsinkin kun edessä häämöttää vuoden 2019 maakuntauudistus.

— Kyllä 1,5 vuotta jaksaa.

Rautjärvi saa myös muita paikkoja Eksoten valtuustoon sekä maakuntavaltuustoon. Longan mukaan etenkin demareitten hyvä vaalitulos näkyy maakunnallisten paikkojen jaossa.

— Ei valittamista, kommentoi paikkajakoa myös Liisa Terävä (sd.).

Rautjärven kunnan omien luottamuspaikkojen jaosta päästiin sopuun maanantai-iltana.

Ohessa lista paikkajaosta.

Valtuuston puheenjohtajat:

Liisa Terävä sd. pj.

Harri Vuorela sd. 1 vpj.

Terho Kemppinen kesk. 2 vpj.

Kunnanhallitus

Taina Lonka kesk. pj

Teemu Europaeus kesk 1vpj

Mikko Kyröläinen Sdp 2vpj

Minna Rasimus kesk.

Harri Huhtanen kesk.

Timo Paajanen sd.

Mirja Vaittinen sd.

Hyvinvointilautakunta

Timo Tervonen kesk. pj.

Josefina Nissilä sd. vpj.

Maija Lambert kesk.

Timo Näränen kesk..

Ossi Tauriainen sd.

Elinympäristölautakunta

Anssi Hakman sd. pj

Timo Mikkonen kesk. vpj

Jarmo Kolehmainen sd.

Kaarina Leiviskä sd.

Sanna Kukkura kesk.

Tarkastuslautakunta

Päivi Sivenius ps. pj

Petteri Laaksonen kok. vpj.

Saara Siitonen sd.

Liikelaitos- lupajohtokunta

Esa Ilves sd. pj

Kari Luumi kesk. vpj

Anita Puhakka kesk.

Anu Pakarinen