Lahden ammattikorkeakoulu saamassa LUT-konsernissa samanlaisen aseman kuin Saimaan ammattikorkeakoulu

3.4.2017 22:02
Kuva: Niina Villlman
Lahden ammattikorkeakoulun liittäminen osaksi LUT-konsernia etenee.
Lahden ammattikorkeakoulun liittäminen osaksi LUT-konsernia etenee.

Lahden ammattikorkeakoulun (LAMK) siirtyminen Lappeenrannan teknillisen yliopiston (LUT) omistukseen etenee. LUT:n hallitus päätti, että omistusjärjestely tehdään samalla mallilla kuin Saimaan ammattikorkeakoulun (Saimia) kanssa tehtiin.

LAMK:ista tulisi tytäryhtiö LUT-konserniin. LUT-konsernin kaikki korkeakoulut toimisivat itsenäisesti. Lisäksi konsernilla on tarkoitus olla yliopistokampukset Lappeenrannassa ja Lahdessa.

LUT:ista tulisi LAMK:n ainoa omistaja ja kuntien osakeomistus muunnetaan pääomalainaksi. Lahden kaupunki lahjoittaisi LUT:ille yhden LAMK:in osakkeen. Järjestelyllä ei olisi vaikutusta kuntien taseeseen.

LAMK:n omistajista Lahden kaupunki ja Koulutuskeskus Salpaus kuntayhtymä ovat hyväksyneet järjestelyn. Hollolan, Orimattilan ja Heinolan valtuustojen kantoja odotetaan.

Lahden kaupungin kanssa tehdyssä sopimuksessa LUT sitoutuu siihen, että professorien määrä Lahdessa yritetään lisätä 6,5.stä kymmeneen. Yliopiston aloituspaikkojen määrä Lahdessa nousee 120:een vuodessa.

Juho Maijala