Musiikki ja urheilu täyttävät Imatran kesän — ”Tahti on aika hengästyttävä”

23.3.2017 17:13 | Päivitetty: 23.3.2017 20:19
Kuva: Kai Skyttä
Yleisö kansoitti Imatran katuradan varret viime elokuussa, kun kilpapyörät palasivat tuttuihin kurveihin 30 vuoden tauon jälkeen.
Yleisö kansoitti Imatran katuradan varret viime elokuussa, kun kilpapyörät palasivat tuttuihin kurveihin 30 vuoden tauon jälkeen.

Imatran matkailukesä on tänä vuonna tulvillaan tapahtumia, kertoo Pentti Miikki Imatra Base Campista.

— Heinäkuusta on tulossa todellinen superkuukausi, ja tahti on aika hengästyttävä. Tapahtumia on jatkuvasti ja monet niistä ovat kooltaan valtakunnan tason tapahtumia.

Ensimmäinen ison kokoluokan tapahtuma on Mustan ja valkoisen teatterifestivaali, joka järjestetään 7.—11. kesäkuuta.

Seuraavana ovat vuorossa pesäpallon Itä—Länsi-ottelut, jotka pelataan 30.6.—2.7. Ukonniemen stadionilla. Samana viikonloppuna järjestetään myös ysärifestifaali Go90’s.

Heinäkuu jatkuu Imatran ajoilla, jotka järjestetään 7.—9.7. Imatran yöt -kaupunkifestivaali rokataan puolestaan 22. heinäkuuta kulttuuritalo Virran viereisessä puistossa.

Imatran matkailupalveluista vastaava Miikki kertoo, että kesälle ei ole asetettu varsinaisiä kävijätavoitteita. Tapahtumiin on kuitenkin odotettavissa matkailijoita myös maakunnan ulkopuolelta.

— Itä—Länsi-otteluihin ja ysärifestarille tulee varmasti osittain samoja kävijöitä. Go90’s -tapahtuman odotukset ovat korkealla kovan esiintyjäkaartin vuoksi. Raptorihan esiintyy vain kerran kymmenessä vuodessa.

Viime vuoden perusteella Imatran ajoihin on odotettavissa noin 50 000 kävijää. Itä—länsi otteluihin odotetaan yhteensä puolestaan noin 8 000 hengen yleisöä.

Miikin mukaan matkailukesän odotetaan jatkuvan elokuulle saakka, joka on venäläisten varsinainen kesälomakuukausi. Venäläisturisteja odotetaankin nyt enemmän kuin viime vuosina.

— Kuluneen puolen vuoden aikana matkustajamäärät ovat olleet selkeästi kasvussa. Esimerkiksi viikonloppuina hotellit ja molemmat kylpylät ovat olleet hyvin täynnä.

Kanerva Jalarvo