Imatralle viisi äänestysaluetta — äänestäen ja ponnella

20.3.2017 21:30
Kuva: Hannu Ojala
Viimeinen kokous ennen huhtikuun vaaleja laittoi valtuutetut kuuntelemaan keskittyneesti nuorisovaltuuston edustajien tietoiskua toimielimen tavoitteista.
Viimeinen kokous ennen huhtikuun vaaleja laittoi valtuutetut kuuntelemaan keskittyneesti nuorisovaltuuston edustajien tietoiskua toimielimen tavoitteista.

Kevään kuntavaalin jälkeen Imatra siirtyy 12 äänestysalueesta viiteen.

Asia selvisi valtuustossa kymmenen minuutin neuvottelutauon ja yhden äänestyksen jälkeen.

Äänestyksessä Henry Ruokolainen (sit.) esitys nykyisten alueiden säilyttämisestä sai taakseen vain kolme valtuutettua.

Asian perinpohjainen selvittely vaati kymmenen minuutin neuvottelutauon, kun Arto Tikka (sd.) esitti asian pöydälle jättämistä ja tarkensi asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi.

Tikan huolena olivat huonosti sijoitetut äänestyspaikat. Erityisesti Vuoksenniskalla äänestyspaikka koululla korkealla mäellä ei Tikan mielestä ole paras mahdollinen ikääntyvässä kaupunginosassa.

Demariryhmän neuvottelutauon aikana esitys uudelleen valmistelusta muuttui ryhmän puheenjohtajan Heikki Luukkasen ponsiesitykseksi, jossa edellytetään äänestysalueille sijoittuvien äänestyspaikkojen sijoittamista esteettömästi saavutettaviksi.

Kokoomuksen ja perussuomalaisten ryhmät tukivat esitettyä pontta.

Myös Henry Ruokolaisen vastaesityksen taustalla oli huoli ikääntyvien ihmisten mahdollisuudesta osallistua vaaleihin, kun äänestysalueet vähenevät.

Uudet äänestysalueet ovat Vuoksenniska, Mansikkala, Rajapatsas, Tuulikallio ja Imatrankoski. Uudet äänestysalueet ovat ensimmäistä kertaa käytössä ensi vuoden vaaleissa.

Hannu Ojala