Kolumni: Eriön yksinäinen

11.1.2017 13:14

Menin työpaikan eriöön. Valitsin pisuaareista sen vasemmanpuoleisen, jota käytän hyvin harvoin. Johtunee varmaan siitä, että joku työpöydän ääressä työskennellyt arkkitehti on piirtänyt posliinisuppilon ympärille niin ahtaan tilan. Jos samainen arkkitehti piipahtaisi meidän eriössämme, hän valitsisi sen oikeanpuoleisen, jos siis olisi miespuolinen.

Uusi syrjäyttää vanhan.

Miksi sitten kävin ahtaassa lokerikossa? Tuli sääli tuota yksinäistä ja käyttämätöntä urinaalia. Joku on ensinnäkin rakkaudella suunnitellut sen, toinen valmistanut, kolmas myynyt, neljäs ostanut ja viides asentanut, sen ”oikeanpuoleista pisuaaria käyttävän, jos olisi mies” -arkkitehdin piirustuksen mukaan. Siinä tämä posliiniluomus sitten odotti kusettajaansa. Okei! Nyt kuulen jo, miten lääkärit nostelevat kulmakarvojaan Hesperian, Kellokosken, Muurolan ja Niuvanniemen sairaaloissa. Olisiko heille tulossa potentiaalinen asiakas?

Oudompaakin maailmaan mahtuu. Näin jouluhämärissä televisiosta dokumenttiohjelman, jossa joku oli rakastunut Eiffel-torniin, siltaan ja jopa jousipyssyyn. Niin paljon olen maailmaa nähnyt ja lukenut tarinoita, että sijoitin ohjelman mielessäni huumoripuolelle. Vähän samanlaiseen koriin, kuin tietyt dokumentaariset toimisto- ja muut työpaikkadokumentit. Ne, jotka on käsikirjoitettu viihteelliseksi. Tai mistä sitä tietää, että jousipyssy ja nainen elivät tositarkoituksella.

Mutta pisuaari-tapauksessa palasin lapsuuteeni. Aina silloin tällöin silmiini osui leikkikalu, jolla en ollut pitkään aikaan leikkinyt. Tuli ikävä ja piti laittaa leikki pystyyn. Tai pölyä kerännyt palapeli, joka oli pitkästä aikaa koottava, vaikka aina siitä puuttui ne samat palat. Perukkeeseen oli ujutettava haukiuistin, joka oli kerännyt ruostetta naarmuuntuneesta viehelaatikosta.

Nykyihmiselle kertyy matkansa varrella paljon käyttämättömiä tavaroita. Uusi syrjäyttää vanhan. Uusi teknologia vanhanaikaisen. Ja koko ajan on yksinäisen tavaran uhka. Niitä löytyy varsinkin kodin yläkaapeista, joihin yltää vain lisäpituuden avulla. Montako kertaa olen käyttänyt sitä lautaspinon alimmaista lautasta? Mitäpä miettivät vanhat sukset ja monot kellarissa?

Monet ihmiset lyövät merkityksen esineisiin ja tavaroihin. Kai se vanha puuvartinen kirves vielä jaksaisi halkoa koivupölkyn.

Anssi Kemppinen
Kirjoittaja on Uutisvuoksen toimittaja