Imatran ajoihin kootaan 250 toimitsijan joukkoa

17.3.2016 9:00

Elokuussa järjestettävät Imatran ajot tarvitsevat vähintään 250 toimitsijaa erilaisiin tehtäviin. Kolmen päivän aikana Imatralle valmistaudutaan rakentamaan tapahtuma 20 000 katsojalle.

Kilpailun johtaja Pekka Pöyry laskee kilpailullisten tehtävien vaativan 100 ihmisen työpanoksen.

Tämä joukko kootaan moottorikerhon omasta joukosta. Sen lisäksi rata-alueen järjestyksenvalvontaan tarvitaan 150 henkilöä.

Järjestyksenvalvontaan liittyvistä tehtävissä on lähestytty paikallisia yhdistyksiä sen selvittämiseksi, paljonko alueelta löytyy kortillisia valvojia, jotka ovat kiinnostuneita osallistumaan toimitsijatehtäviin.

Kaikkien kiinnostuneiden ei Pöyryn mukaan tarvitse olla tässä vaiheessa kortillisia, koska moottorikerho järjestää kevään aikana kursseja järjestyksenvalvojille.

Kaikkiaan tapahtuman suunnittelu on Pöyryn mukaan siinä vaiheessa, että yleissuunnittelusta voidaan siirtyä osa-alueiden hiomiseen.

— Peruskartta on saatu kuntoon, ja nyt ihmisiä sijoitellaan kartalle.

Rajaliikenteen ohjaus hoidetaan kilpailujen aikana Savikannan kautta.

Linnansuontien ja Pietarintien risteykseen rakennetaan turva-aita ja yksi risteyksen kaista voidaan ottaa rajaliikenteen käyttöön.

Tämä hetken näkemyksen mukaan liikenne rata-alueen tiestöllä suljetaan perjantaina kello 16:45—20:15, lauantaina kello 9:00—19:00 ja sunnuntaina 9:00—17:30.

Rakennetus katsomoalueet sijoittuvat perinteisesti maalipaikalle, navetan mutkaan, katsastuskonttorin mutkaan, Pistetaloille, lyseon mutkaan ja aseman mutkaan.

Katselualueet sijoitetaan maalialueen vallia lukuunottamatta radan sisäpuolelle. Suunnitelmissa on ainakin yksi ylikulkusilta maalisuoralle.

Hannu Ojala