Terminaalikurottajassa palo Stora Ensolla Imatralla — automaattinen sammutusjärjestelmä sammutti

15.3.2016 7:46 | Päivitetty: 15.3.2016 9:20

Stora Enson Imatran tehtailta Kaukopäässä sattui viime yönä pieni palo terminaalikurottajassa. Etelä-Karjalan pelastuslaitos sai hälytyksen kello 1.08. Heidän ei kuitenkaan tarvinut mennä paikan päälle, sillä tehtaan oma palokunta sai tilanteen hoidettua. Automaattinen sammutusjärjestelmä sammutti palonalun, ja tehdaspalokunta oli valmiudessa mahdollisia jälkisammutustoimia varten. Niitä ei kuitenkaan tarvittu.

Kuljettaja pääsi ajoissa pois työkoneesta.

- Ei ole tietoa mistä palo sai alkunsa. Sitä tutkitaan paraikaa. Epäilys on, että syynä olisi ollut pöly, teollisuuspalomestari Mikko Parikka kertoo.

Hän jatkaa, että vastaavat tilanteet ovat harvinaisia.

- Harvoin näitä sattuu, mutta näihin on varauttu juuri automaattisin sammutusjärjestelmin.

Eilen tiistaina tapahtui toinenkin onnettomuus terminaalikurottajassa. Tuolloin tapahtumapaikkana oli Metsä Fibre Joutsenossa. Terminaalikurottaja syttyi palamaan konehuoneestaan sellutehtaan rannassa. Kuljettaja pääsi hyppäämään pois laitteesta, eikä loukkaantunut.

Imatran tapauksessa ei ollut vaaraa kenellekään.

Muokattu kello 9.18: tietoja täsmennetty Mikko Parikan kertoman jälkeen.

Anniina Meuronen