Pertti Lintusesta leivottiin kaupunkineuvos

9.3.2016 4:44
Kuva: Olli-Pekka Härmä
Tuore kaupunkineuvos sai runsain mitoin kukkia tiistaina. — Osa menee kiertoon vaimolle naistenpäivän kunniaksi, hän nauroi.
Tuore kaupunkineuvos sai runsain mitoin kukkia tiistaina. — Osa menee kiertoon vaimolle naistenpäivän kunniaksi, hän nauroi.

Imatran kaupunginjohtaja Pertti Lintunen on nyt virallisesti kaupunkineuvos.

— Onhan tämä hieno osoitus työnantajalta, Lintunen myhäili tiistaina.

Arvonimeä Lintuselle haki kaupunki. Arvonimi haluttiin myöntää pitkästä ja ansiokkaasta urasta julkishallinnon ja erityisesti kaupunkihallinnon parissa. Lintunen on ilmoittanut eläköityvänsä kuluvan valtuustokauden loppuun mennessä.

— Vielä kun tietäisi, milloin se valtuustokausi loppuu, Lintunen nauraa viitaten siirrettyyn kuntavaaliaikatauluun.

Lintunen on pitkän linjan kuntavaikuttaja, joka näkyy myös kaupunkineuvos-arvonimen allekirjoittajien listassa. Imatran päättäjien lisäksi allekirjoittajia on esimerkiksi Lintusen entisestä työpaikasta Kotkan kaupungilta, ja työ- ja elinkeinoministeriöstä.

Viime vuosien merkittävämmäksi hankkeeksi Imatralla Lintunen nostaa Ukonniemen alueen, jota on kehitetty määrätietoisesti. Yksityishenkilö Pertti Lintunen näkisi alueella säpinää vastakin.

— Erilaisia urheilumatkailuaktiviteetteja esimerkiksi senioriurheilijoille. Liikuntapainotteinen lukio Taimitarhan alueelle, hän visioi.

Olli-Pekka Härmä