Mansikkalan koulun väistö alkaa Imatralla sisäisin siirroin — yläkoulu vippaa luokkatilaa lukiolta

9.3.2016 6:02
Kuva: Kai Skyttä
Koulunkäynti jatkui Mansikkalassa tiistaina sinänsä normaalissa päiväjärjestyksessä. Uutta päivän näkymässä olivat koulun käytäville ilmestyneet uudet ilmanpuhdistimet.
Koulunkäynti jatkui Mansikkalassa tiistaina sinänsä normaalissa päiväjärjestyksessä. Uutta päivän näkymässä olivat koulun käytäville ilmestyneet uudet ilmanpuhdistimet.

Sulkutuomion sisäilmaongelmistaan saaneella Imatran Mansikkalan koululla väistöt alkavat talon sisäisellä muuttoliikkeellä. Yläkoulun puolelta opetusta aletaan siirtää lukion puhtaampiin tiloihin yläkoulun seuraavan opintojakson taitteessa huhtikuun alussa.

Lukion puolelle siirtyy neljä yläkoulun aineluokkaa, koulun apulaisjohtaja Marjatta Koskensalo kertoo. Ilmatilaongelmat ovat olleet pahimmillaan juuri näissä luokissa.

Niissä ilmanpuhdistimia on ollut käytössä jo ennestään. Tiistaiaamuna taloon tuotiin 11 järeän luokan puhdistinta lisää.

Karkea hahmo koulun suuremmillakin väistösiirroksilla jo on.

— Todennäköisin väistöratkaisu on muiden olemassa olevien tilojen käytön ja moduulitilojen yhdistelmä. Yksityiskohtia en vielä osaa enempää avata, tekninen isännöitsijä Jyri Honkasalo YH-Rakennuttajasta kertoo.

Moduulit tarkoittavat käytännössä parakkitiloja. Maaliskuun lopussa tulee kaupungin hyvinvointikoordinaattorin Arja Kujalan mukaan tietää osviitat siitä, mihin kukin syksyllä menee. Oppilaiden huoltajille pidetään seuraava infotilaisuus 31. maaliskuuta.

Matti Veijalainen