Rikoksen uhrin oikeuksiin parannus – mahdollisuus saada tieto vangin vapautumisesta tai paosta

29.2.2016 20:46

Rikoksen uhrin oikeudet paranevat maaliskuun alusta lähtien. Uudistuksilla rikoksen uhrin oikeuksien parantamiseksi pannaan täytäntöön EU:n uhridirektiivi.

Jatkossa viranomaisen on muun muassa arvioitava, mitä erityistoimenpiteitä tarvitaan uhrin suojelemiseksi lisäkärsimykseltä, kun asiaa käsitellään esitutkinnassa ja oikeudenkäynnissä. Suojelutarpeen arviointi tehdään yhteistyössä uhrin kanssa. Uhria voidaan esimerkiksi kuulla oikeudenkäynnissä näkösuojan takaa tai videoyhteyden avulla.

Rikoksen uhrille tulee myös ilmoittaa tämän oikeuksista paremmin. Viranomaiset jakavat jatkossa rikoksen uhrille tiedotteen, jossa kerrotaan tukipalveluista, oikeudellisesta neuvonnasta, mahdollisuudesta saada suojelua, korvausten hakemisesta, oikeudesta tulkkaukseen ja asiakirjojen käännöksiin sekä rikosasioiden sovittelusta.

Tietyissä vakavammissa rikostapauksissa uhrilla on jatkossa oikeus saada tieto vangin tai tutkintavangin vapauttamisesta tai karkaamisesta. Tiedonsaantioikeus koskee laissa erikseen lueteltuja rikoksia. Tällaisia rikoksia ovat muun muassa vakavat väkivalta- ja seksuaalirikokset sekä vapauteen kohdistuvat rikokset, kuten ihmiskauppa.

Uhrin on kerrottava tiedonsaantihalustaan esitutkintaviranomaiselle tai syyttäjälle. Tiedon saaminen edellyttää, ettei ilmoittamisesta arvioida aiheutuvan vaaraa vangin hengelle tai terveydelle.

Juhana Nyman