Rautakauppa toivoo keväältä jo parempaa

27.2.2016 6:00
Kuva: Tiina Räikkönen
Loppuunmyynti jatkuu Imatran Raudan myymälässä Mansikkalassa.
Loppuunmyynti jatkuu Imatran Raudan myymälässä Mansikkalassa.

Rautakauppa on pari viime vuotta käynyt nihkeästi. Viime aikoina kysyntä on hiljentynyt Kaakkois-Suomessa ja Etelä-Karjalassa vielä rajummin, kertoo Imatran Rautakauppa Oy:n toimitusjohtaja Mika Urpalainen.

Urpalainen on päättänyt lopettaa Imatran Raudan myymälän Mansikkalassa, Prisman naapurissa. Loppuunmyyntiä jatketaan niin kauan kuin tavaraa riittää.

Samalla paikalla on ollut rautakauppa elokuusta 1982 lähtien. Lokakuusta 1998 lähtien toimijana on ollut Imatran Rautakauppa Oy.

— Tosiasiat tässä ovat tulleet vastaan, ja resurssit. Tämä on tosi ikävä juttu. Henkilökunta on ollut ammattitaitoista ja hyvin asiakkaita palvelevaa, Urpalainen miettii.

Rautakauppiaita kismittää taantuma-mieliala. Ihmiset eivät peloteltuina uskalla tehdä hankintoja, rakentaa tai peruskorjata.

Keväältä odotetaan jo parempaa.

— Odottavalla kannalla tässä ollaan. Talo- ja mökkimyynti näyttää virkistyvän vuoden takaiseen verrattuna, samoin remontointi on lievässä nousussa. Varovaista on kyllä edelleen, vaikka nyt kannattaisi laittaa paikkoja kuntoon. Hinnat pysyvät kurissa ja paikallisia rakentajia on tarjolla, sanoo Imatran K-Rautapertin kauppias Ismo Lahtela.

Myös Ruokolahden Rautapuussa ja Rautjärven Maasälpä Ky:ssä toivotaan, että kevät valaa ihmisiin rohkeutta. Pihatöistä, kotien pienistä remonteista ja kesän ulkomaalauksista nousu lähtee.

— Ihmiset eivät uskalla käyttää rahaa, vaikka monella sitä riittäisikin. Ei tämä maa nouse säästämällä, vaan ostamalla ja ihmisiä työllistämällä, töitä tekemällä, Rautapuun yrittäjä Ari Raijas lataa.

Tiina Räikkönen