Puut poistuivat parkkien tieltä

26.2.2016 19:59
Kuva: Olli-Pekka Härmä
Männyt väistyivät Lammassaarentien penkalta parkkipaikkojen tieltä. Työt pyritään aloittamaan huhtikuussa.
Männyt väistyivät Lammassaarentien penkalta parkkipaikkojen tieltä. Työt pyritään aloittamaan huhtikuussa.

Imatran venesataman perusparannusprojekti aloitettiin tällä viikolla. Lammassaarentien alkupäästä kaadettiin puita paikalle tulevien parkkipaikkojen tieltä.

Kuokka iskee tantereeseen huhtikuun alussa, kertoo kaupungininsinööri Lassi Nurmi.

Itse rakennusurakan kilpailutus on viime metreillä.

Työ suoritetaan kahdessa osassa. Ensin kunnostetaan Lammassaarentien alkupää ennen veneilykauden alkua. Loppupätkän korjaus taas hoidetaan veneilykauden päätyttyä.

Eniten entrausta vaatii Lammassaaren patotie, joka on huonokuntoinen ja vaatii peruskunnostuksen. Urakkaan kuuluu parkkitilojen järjestäminen tien varteen. Parkkipaikat toteutetaan poikittaisparkkeina, lisäparkkitilaa haetaan veneiden talvisäilytyspaikan alueelta.

Myös valaistus uusitaan, samoin venelaitureille vedetään uusia vesipisteitä.

Paikalle on tulossa myös Ukonniemen rantaraittia muistuttava kevyen liikenteen väylä.

Olli-Pekka Härmä