Kolumni: Jäitä hampaissa

26.2.2016 11:06
Kuva: Kai Skyttä

Katselin, kuinka pienet koulutytöt kahlasivat pihalla syvällä hangessa hyvin määrätietoisesti. He hakivat nuoleskeltavaksi jääpuikkoja seinustalta, topparukkaset kädessä. Hampaat rutisten saalistaan rouskuttelivat, pipot vinossa. Sanotaan mitä vain, lapsuus on yhä olemassa.

Aikuiseksi tai oikeastaan vanhaksi on tullut, kun jääpuikkoja katsellessa huolestuu siitä, että näyttäisi lämpöä tuolta kotimökin katonrajasta karkaavan. Tai alkaa pelätä: mitä jos nyt nuo möhkäleet tuolta rytinällä niskaan putoavat? Kuka maksaa sairaalalaskun?

Muistan, miten itse joskus laitoin Tainion koulun järeisiin tikapuihin pakkasella kieleni ja tartuin kiinni. Ei satu yhtään, valehtelin koulukavereille, verenmaku suussa.

Lapsi kokeilee ja oppii kerrasta, tai sitten ei. Laitoin kieleni rautaan kiinni vielä toistekin, kun kokemus oli niin omituinen. Sen jälkeen en enää.

Kun tulin itse äidiksi, jouduin ikiaikaiseen tapaan toppuuttelemaan lasten lumensyöntiä. Kun pieni istui lumikasan päällä ja lappoi nautiskellen vitihankea kitaansa, tein touhusta lopun kertomalla, että koirat noihin lumipenkkoihin pissivät. Näytin myös loskan ja hiekoitushiekan ruskeiksi värjäämiä tienpiennarvalleja ja kysyin, noitako tahtoisit syödä.

Äidit käyttävät kasvatuksessa tällaista toimivaa sokkihoitoa. Se meille suotakoon.

Kun lapset ovat nyt isoja neitejä, minulla on kyllä ikävä niitä hetkiä, kun perilliset pelmusivat Mikonpuiston liukumäessä ja minä jouduin aina puhisten vetämään pulkan ja Stigan takaisin mäen päälle. Iltahämärissä palattiin kotiin läpimärkinä ja väsyneinä, mutta posket punaisina.

Tästä päästään elämyksiin. Hyvän olon saa siitä, että saa edes jonkun asian kunnolla loppuun tehtyä, hikeä säästämättä, ja näkee työnsä tulokset, olivat ne sitten metsähommia, kannettuja halkoja, raivattuja huusholleja, kanoja puhtaissa pehkuissa.

Niin moni asia arjessa jää keskeneräiseksi, puolitekoiseksi, juuri ja juuri riman ylittäen hoidetuksi. Moderni ihminen elää moniajomaailmassa. Hän tekee monta asiaa yhtä aikaa, kommunikoi, keskeyttää työnsä, nukkuu huonosti, loikkaa asiasta toiseen eikä saa mitään valmiiksi.

Leposykettä rauhoittava, tajunnan seesteiseksi saava mindfulness-elämys voisi olla, että saisi kituneen viherkasvin vihdoin upotettua uusiin multiin.

Pohjimmiltaan kyse on myös sitku-ajattelusta. Sitten kun olisi aikaa, sitten kun lapset ovat isoja, sitten kun on loma, sitten kun kaikki on paremmin.

Nyt on nyt. Tänään.

Tiina Räikkönen
Kirjoittaja on Uutisvuoksen toimittaja.