Imatralaislähtöinen Toni Rautio selvittää esikoisdekkarissaan Elinan surmaa

26.2.2016 18:27
Kuva: Anne Vihavainen
Toni Rautio tykkää lukea suomalaisia dekkareita, koska niihin pystyy samaistumaan. Suosikkeja ovat Reijo Mäki ja Seppo Jokinen.
Toni Rautio tykkää lukea suomalaisia dekkareita, koska niihin pystyy samaistumaan. Suosikkeja ovat Reijo Mäki ja Seppo Jokinen.

Imatralta kotoisin olevan ja Tampereella asuvan Toni Raution esikoiskirja Vuoksen pyörre käynnistyy tutun kuuloisesti. Tarina muistuttaa paikkakuntalaisia ja koko Suomea järkyttänyttä Eveliina Lappalaisen surmaa.

Rikosromaanin tyttö vain on Elina Huhtaniemi, ja tarinan sankari imatralainen yksityisetsivä Timo Jäntti. Mies saa toimeksiannon selvittää kuka Elinan tappoi. Tutkinnan aikana hän tapaa kirjavan joukon kaupunkilaisia ja joutuu vastakkain kovapintaisten rikollisten kanssa.

Esikoisdekkari syntyi junamatkalla. Vuoksen pyörteessä ollaan tiukasti Imatralla ja seutukunnalla.

— Paikka on tärkeä. Halusin tarinan sijoittuvan Imatralle, koska tunnen alueen parhaiten. Uskon, että kirjan kiinnostavuus kasvaa, kun siihen voi eläytyä helposti, Rautio sanoo.

Lue lisää Toni Raution ajatuksia kirjan tekemisestä Uutisvuoksen printistä tai digilehdestä.

Anne Vihavainen