Hännänhuippu kiusasi Voimaa 17 maalin trillerissä, Voima voitti 9—8

26.2.2016 21:26

Sarjapaikan uusiminen ensi kauden kakkosdivisioonaan on Imatran Voiman salibandymiesten omissa käsissä. Voima kukisti perjantai-iltana Kouvolassa Sudet runsasmaalisessa ottelussa 9—8 (2—2, 3—3, 4—3).

Perjantain ottelu oli salibandya parhaimmillaan, mutta vain jos kriteerinä on maalien ja maalipaikkojen määrä.

Voimalla on nyt kolmen pisteen ero karsintaan joutumisen rajaan ja yksi peli pelaamatta. Pahimmilla vastustajilla BB-88:lla ja Kotkan Reippaalla on vielä kaksi ottelua pelaamatta.

Yksikin piste viimeisestä kotiottelusta riittää Voimalle varmasti sarjapaikkaan. Se peli pelataan ensi viikon perjantaina Ruokolahdella savonlinnalaista Top Teamia vastaan. Todennäköisesti jo nykyinen pistemäärä riittää.

Voima meni Lasse ja Joona Heiskasen maaleilla ensimmäisessä erässä 2—0 johtoon. Sudet tulivat kuitenkin erän lopulla tasoihin.

Toisenkin erän maalinteon aloitti Voima Mika Pirhosen maalilla, sitten Sudet iski kahdesti runsaassa kolmessa minuutissa. Voima tasoitti Jerry Raution ylivoimamaalilla lukemat 4—4:ään ajassa 26:42.

Kahdeksan maalia ennen ottelun puoliväliä kertoi joukkueiden hyökkäys-, mutta ei puolustusvoimasta tai -halusta.

Sudet meni 5-4 johtoon Mika Pirhosen jäähyn aikana ajassa 37:29, Tomi Varis iski pelin kuitenkin tasoihin ennen toista erätaukoa.

Jo putoamaan tuomittu Sudet ei kuitenkaan antanut mitään ilmaiseksi, vaan meni Matti Kettusen maalilla kolmannen erän alussa jälleen johtoon.Sitten oli taas Voiman vuoro. Lasse Heiskanen rankkarista tasoihin 6—6. Toni Soikkeli Voimalle 7—6. Susien tasoitus, Jerry Raution maali Voimalle ja Mika Hietamäki ylivoimalla jo 7—9. Mutta Sudet tuli reilut kolme minuuttia ennen loppua maalin päähän.

Sen verran kiihkeäksi peli lopussa meni, ettei tulospalvelun live-tilanneseuranta edes loppuun saakka pelittänyt. Yhtä kaikki pisteet Voimalle maalein 9—8.

Tenho Tiilikainen