Eturivin artisteja ja tubettajia — Asemafest järjestetään Rautjärven lisäksi myös Imatralla

24.2.2016 6:57
Kuva: Anssi kemppinen
Mansesteri soitti Asemafestillä 2014.
Mansesteri soitti Asemafestillä 2014.

Rautjärven Asemakoululla heinäkuun viimeisenä päivänä järjestettävään Asemafestiin on kiinnitetty pääesiintyjiksi Roope Salminen ja koirat, Benjamin ja Nikke Ankara.

Rautjärvellä Asemafest järjestetään neljättä kertaa.

Imatralla Asemafest järjestetään ensimmäisen kerran kesäkuun 1. päivä. Paikkana on urheilutalon iso sali.

Imatran esiintyjiä ei ole vielä julkistettu. Vastaava tuottaja Juha-Pekka Natunen kertoo, että esiintymään tulee kaksi nuorison suosimaa Suomen eturivin artistia.

Sekä Rautjärven että Imatran tapahtumissa on mukana myös tubettajia. Musiikkiartistien ja tubettajien nimet julkaistaan muutaman viikon sisällä.

Nuorten ääni kuuluu artistivalinnoissa. Pääesiintyjät löytyvät seutukunnan kouluihin lähetetyn kyselyn top 10:stä.

Lippujen hinnat ovat maltilliset, jotta nuorilla olisi varaa ne omilla rahoilla lunastaa. Tapahtumat ovat ikärajattomia ja päihteettömiä.

Jussi Kainulainen