Rummut saivat kyytiä Imatran musiikkiopiston soitinpolku-tapahtumassa

20.2.2016 15:13
Kuva: Anu Pakarinen
Vähän aikaa emmittyään Emilia (vas.) ja Iina (oik.) Aitala innostuivat kokeilemaan rumpuja Heidi-äidin avustuksella. Mieluisin soitin oli kuitenkin piano.
Vähän aikaa emmittyään Emilia (vas.) ja Iina (oik.) Aitala innostuivat kokeilemaan rumpuja Heidi-äidin avustuksella. Mieluisin soitin oli kuitenkin piano.

Kulttuuritalo Virta täyttyi lauantaina monenlaisesta musiikista ja lapsiperheistä.

Seurakunnan ja Imatran musiikkiopiston yhteinen puhallinorkesteri vastasi päivän kontrolloidummasta viihteestä, loihtien ilmoille säveliä Bachista Adeleen.

Muuten mentiin ehkä enemmän improvisaation puolelle. Imatran musiikkiopiston järjestämän Soitinpolku-tapahtuman päätarkoitus oli tutustuttaa lapsia erilaisiin soittimiin, joita he saivat kokeilla vapaasti.

Moni takoi rumpuja sydämensä kyllyydestä tai innostui, kun sai ääntä kuulumaan puhallinsoittimista.

Paikalta tavoitettiin muun muassa Aitalan perhe. Tyttäret Iina, 7, ja Emilia, 5, haluaisivat aloittaa soittoharrastuksen.

— Tulimme tutkimusretkelle. Tosi hyvä juttu, että pääsee kokeilemaan eri juttuja, äiti Heidi Aitala kertoo.

Haku Imatran musiikkiopistoon alkaa maaliskuussa.

Anu Pakarinen