143 imatralaista jäi viime vuonna vuorotteluvapaalle

20.2.2016 11:02
Kuva: Kai Skyttä
Reetta Henttosen sapattivapaa kestää puoli vuotta.
Reetta Henttosen sapattivapaa kestää puoli vuotta.

Vuorotteluvapaan ehdot kiristyivät tuntuvasti tämän vuoden alussa.

Maaliskuun loppuun asti vuorotteluvapaan voi kuitenkin aloittaa vielä vanhoilla ehdoilla edellyttäen, että asiasta on sovittu viime vuonna.

Työvoima- ja elinkeinotoimistoissa hakemuksia on tällä hetkellä ruuhkaksi asti. Pelkästään Kaakkois-Suomessa useampi sata ihmistä on jäänyt tai jäämässä alkuvuoden aikana vuorotteluvapaalle. Sumaa kuvataan ennen kokemattomaksi.

Ehtojen heikentymiseen havahtui myös ruuhkavuosiaan elävä joutsenolainen Reetta Henttonen.

Kahden lapsen äiti työskentelee Stora Enson Imatran tehtailla kartonkikone ykkösen käyttöinsinöörinä. Ajatus vuorotteluvapaasta muhi mielessä pitkään. Maaliskuun lopussa pitkäaikainen haave vihdoin toteutuu.

Viime vuonna Kaakkois-Suomessa vuorotteluvapaalle jäi kaikkiaan noin 800 ihmistä. Imatralla heistä asui 143 ja Lappeenrannassa 258.

Vuorotteluvapaalle jäädään varsinkin tehdastyöstä ja hoitoalalta.

Lisää aiheesta tämän päivän lehdessä.

Anu Pakarinen