The B And The Band taistelee voimafolkpunkilla apatiaa vastaan

11.2.2016 18:00
Kuva: FARM
Teemu Lindberg (vas.), Lasse Arola ja Lotta Rantanen kutsuvat musiikkityyliään folk'n'punk'n'rock'n'rolliksi.
Teemu Lindberg (vas.), Lasse Arola ja Lotta Rantanen kutsuvat musiikkityyliään folk'n'punk'n'rock'n'rolliksi.

Intensiivisistä ja energisistä keikoistaan tunnettu The B And The Band lähes koko asutun Suomen kattavan keikkailun. Imatran Oc-baariin bändi saapuu perjantaina helmikuun 12. päivä.

Syksyn hiljaiseloa viettänyt yhtye uhkuu intoa keikkalavojen valloitukseen.

— Keikkailu on meidän homman ydin. Uskon, että uusi setti uppoaa yleisöön, basisti Lotta Rantanen hehkuttaa.

Bändi aloitti täysin akustisena folk-henkisenä triona. Sittemmin sähköt tulivat mukaan ja bändin nykyinen tyyli vakiintui.

Rantanen kertoo, että muun muassa taantuma ja hallituksen toimet ovat kirvoittaneet suoriin ja kriittisiin sanoituksiin. Kevyempiäkin aiheita teksteistä löytyy.

Rantasen mukaan taantuma näkyy myös keikkojen yleisömäärissä. Hän toivoo ihmisten heräävän apatiasta ja lähtevän keikoille.

Seitsemän elinvuotensa aikana bändi on julkaissut useita omakustanteita. Niihin lukeutuu vuonna 2014 julkaistu täyspitkä debyyttialbumi Pimeyttä kansalle joka valotta vaeltaa. Sen sijaan uusin albumi, Ei tää ain voi olla näin, julkaistiin levy-yhtiön toimesta.

Jussi Kainulainen