Kolumni: Yksin oot sinä ihminen

10.2.2016 11:09
Kuva: kai skyttä

Yksinäisyys voi olla harkittu valinta, mutta usein se on paha asia, täynnä murhetta, mausteena pettymystä ja kiukkuakin. Joissain kertomuksissa ongelma korjautuu, kun joku tulee ja koputtaa oveen, soittaa ovikelloa. Oikeassa elämässä se kuitenkin korjautuu useimmiten vain omilla toimilla.

Lapsuudenystävät, koulu- ja opiskelukaverit ovat varsinaisia aarteita, vaikka monelta he ovat jääneet useamman muuton ja elämänmuutoksen taakse. Yhteyttä on helppo pitää nykyaikana myös toiseen laitaan maata, toiseen maahankin, mutta kiireiden keskellä se on saattanut unohtua. Jos tilanne harmittaa, asian voi korjata.

Luokkakokoukset ja vaikka siihen entisen yhteiseen harrastukseen liittyneen seuran vuosijuhlat ovat oivallisia paikkoja kuulla vanhoista kavereista. Jos sellaisia ei ole tulossa, voi kysellä mahdollisilta yhteisiltä tutuilta, katsastaa facebookin ja valtakunnalliset puhelinnumerotiedostot. Myös väestörekisteristä saa vähilläkin tiedoilla apua.

Seuraava toimi on todennäköisesti paljon vaikeampi: Pitää ottaa yhteyttä. Siinä iskee helposti ujostelu ja itsensä vähättely, ”mitä sitä nyt mennä tyrkylle, jos se ei enää haluakaan tuntea” -tyyliin.

Sitähän ei tiedä kysymättä, mutta puhelinsoitto tai tekstinpätkä selvittää asian. Sitten tavatessa, tai pitkissä puheluissa, kirkastuu, onko elämä vienyt erilleen vai jatketaanko.

On täyttä kukkua, että ihminen ei enää vanhemmiten pysty tutustumaan tai vaikka ystävystymään uusien ihmisten kanssa. Yhdessä tekeminen, yhteinen mielenkiinnon kohde yhdistää ennestään toisilleen vieraita ihmisiä. Ei se kuitenkaan mikään automaatti ole, pientä rohkeutta ja vaivannäköäkin tarvitaan.

Tervehtiminen, ilmoista puhelu, yleisluontoinen juttelu, toisen puheeseen vastaaminen, tutustuminen alkaa ihan samoin kuin lapsenakin. Sellaisenaan se jo lievittää yksinäisyyden tunteita.

Joskus siitä kasvaa tiiviimpikin kanssakäyminen. Huonosti liikkeelle pääsevä voi saada tukea ketterämmältä. Voidaan käydä uimassa, syömässä, elokuvissa, joskus vaikka kulkea hautausmaalla.

Eläkkeelle jäätyä voi unohtua omien seinien sisään. Vaikka olisi liikuntakykykin tallella, ei tule lähdettyä mihinkään. Voi mennä päiviä, ettei puhu yhdenkään ihmisen kanssa. Se ei ole hyväksi sydämelle eikä aivoille.

Elämän, ihmisten ja tapahtumien kutsuille on terveellistä sanoa kyllä, ja mennä sinnekin, missä ei ole ennen käynyt.

Käytyään tietää, kannattiko, ja meneekö toiste.

Marjut Vuotila

Kirjoittaja on imatralainen vapaa toimittaja.