Nykytanssia Imatran kesään — Minna Tervamäen ja Kimmo Pohjosen esitys avaa Mustan ja valkoisen teatterifestivaalin Imatralla

9.2.2016 12:00
Kuva: Kim Laine
Minna Tervamäki ja Kimmo Pohjonen esittävät teatterifestivaalin avajaisesityksen.
Minna Tervamäki ja Kimmo Pohjonen esittävät teatterifestivaalin avajaisesityksen.

Mustan ja valkoisen teatterifestivaali tuo kesällä Imatralle kaksi nykytanssiesitystä. Järjestyksessään 13. teatterifestivaali avataan 8. kesäkuuta harmonikkavelho Kimmo Pohjosen ja Kansallisbaletin entisen tähtitanssija Minna Tervamäen duettoesityksellä Bright Shadow. Teoksen sanotaan peilaavan kahden vahvan taiteilijan vastavoimia.

Festivaalin pääesityksenä puolestaan nähdään tanskalaisen tanssiteatterin Danish Dance Theatren teos Black Diamond. Esitys päättää festivaalin 12. kesäkuuta kello 19 Kulttuuritalo Virrassa. Ryhmää luotsaa englantilainen koreografi Tim Rushton, ja siihen kuuluu 12 tanskalaista ja kansainvälistä tanssijaa.

Festivaalin teemana on tällä kertaa uusi draama. Luvassa on draaman lisäksi niin teatteria, musiikkia, tanssia kuin draamaakin. Pääasiassa tapahtumapaikka on Kulttuuritalo Virta. Ohjelmaa on kuitenkin myös päiväkodeissa. Päivittäin on tarjolla ilmaisnäytöksiä Koskenpartaalla. Esiintyjät tulevat ympäri maailmaa.

Festivaalin nettisivuille pääset tästä.

Anniina Meuronen