Hiljan pihalla tapahtuu laskiaissunnuntaina

6.2.2016 18:02
Kuva: Tuuli Parikka
Laskiainen on monelle mäenlaskun juhla.
Laskiainen on monelle mäenlaskun juhla.

Laskiainen tuo monia tapahtumia Imatran seutukunnan alueelle. Laskiaissunnuntaita vietetään huomenna 7. helmikuuta. Laskiaistiistai puolestaan on 9. helmikuuta.

Imatralla laskiaistapahtumia on muun muassa Hiljan Pihalla. Taisto Kainulainen Vuoksen Kalastuspuistosta kertoo, että Hiljan Pihalla, tai tarkemmin sanottuna Karjalaiselta kotitalolta, saa laskiaissunnuntaina hernerokkaa, pannukakkua ja laskiaispullaa.

Tapahtuman ohjelmaan muutoin kuuluu mäenlaskua ja lumiveistoskilpailu. Paikan päälle tulee koiravaljakko ja lampaita, joita pääsee silittämään ja ruokkimaan.

Lumiveistoskilpailussa on mahdollista toteuttaa useampaa erilaista aihetta. Kainulainen vinkkaa, että mukaan saa ottaa omia välineitä, mutta esimerkiksi sahoja löytyy paikan päältä.

— Myös leikkimielisiä kilpailuja tulee olemaan. Paikan päällä on saatavissa myös kasvomaalauksia.

Lue lisää huomisesta lehdestä.

Anniina Meuronen