Kovaa kannustusta ja hyvä taso Imatran ja Ruokolahden alakoulujen uinneissa, katso kuvat

3.2.2016 13:15
Kuva: Tenho Tiilikainen
Oman koulun uimareita kannustettiin erinomaisen hyvin.
Oman koulun uimareita kannustettiin erinomaisen hyvin.
Koululaisuinnit keräsivät todella hyvän osanottajajoukon.
Mikko Nokelainen hoiti lähettäjän tehtävät jo vuosien rutiinilla.
Viljaana Myllärinen valmiina selkäuinnin starttiin.
Altaan tapahtumia katseltiin toisen altaan reunalta oman polskimisen ohessa.
Iida Heikkinen otti kaksi mestaruutta.
Antti Oinonen haki uinneista kaksi ylivoimaista matkavoittoa.

Uinti pysyy pinnalla Imatran seudulla. Imatran ja Ruokolahden yhteisissä alakoulujen uintimestaruuskisoissa riitti osanottajia uimahallin täydeltä ja tulostasokin oli varsinkin tyttöjen uintimatkoilla kerrassaan mainio. Poikien matkoilla edukseen erottui Ruokolahden Kirkonkylän koulun Antti Oinonen, joka otti kaksi ylivoimaista sarjavoittoa.

Viidennen ja kuudennen luokan tyttöjen uintimatkoilla Iida Heikkinen ja Sini Tiussa kävivät kovaa taistelua uintiprinsessan tittelistä. Heikkinen voitti kaksi matkaa, Tiussa yhden ja oli kertaalleen kakkonen. Lauri Vakkilainen oli myös kahden voiton kisaaja poikien alemmassa luokkasarjassa.

Kisat eivät sujuneet aivan kommelluksitta. Loppukilpailun jännitys aiheutti sen, että sekä tyttöjen että poikien kolme-nelosten rintauintifinaalissa yksi kilpailija jouduttiin hylkäämään väärän uintitavan vuoksi.

Imatran ja Ruokolahden alakoulujen uintitulokset:

P 3.–4. luokat

Vapaauinti 25 m: 1) Lauri Vakkilainen IMK 19,60, 2) Lassi Huuskonen TAI 21,32, 3) Vladi Syväys KOSK 22,36, 4) Juho Vaaranmäki MEL 22,58, 5) Väinö Tanninen I-S 24,48.

Rintauinti 25 m: 1) Juho Vaaranmäki MEL 28,07, 2) Niklas Laverty LIN 37,52, 3) Elvis Aalto IMK 38,83.

Selkäuinti 25 m: 1) Lauri Vakkilainen IMK 24,40, 2) Arttu Tirronen IMK 26,31, 3) Nooa Kärnä KOSK 26,96, 4) Vladi Syväys KOSK 28,48, 5) Vertti Koivu TAI 29,19.

P 5.–6. luokat

Vapaauinti 50 m: 1) Antti Oinonen RUO 34,46, 2) Juha Kuznetsov VIR 43,17, 3) Petrus Arponen KOSK 43,26, 4) Iiro Soininen IMK 44,63.

Rintauinti 50 m: 1) Antti Oinonen RUO 40,70, 2) Sisu Mikkilä VUO 57,87, 3) Niko Hynninen IMK 1.02,67, 4) Janne Lankinen KOSK 1.37,51.

Selkäuinti 50 m: 1) Petrus Arponen KOSK 51,42, 2) Iiro Metsi KAU 54,55, 3) Veeti Pylvänäinen VUO 1.00,64, 4) Samu-Veikka Sivonen KOSK 1.08,59.

T 3.–4- luokat

Vapaauinti 25 m: 1) Ronja Terävä LIN 18,21, 2) Jenni Konnu I-S 18,96, 3) Sanni Nuotio I-S 19,86, 4) Essi Peltonen KAU 19,89, 5) Tuuli Meskanen TAI 21,55.

Rintauinti 25 m: 1) Ronja Terävä LIN 25,22, 2) Inka Hiltunen VUO 27,68, 3) Iris Terävä LIN 32,04, 4) Anne Kuznetsova VIR 32,35.

Selkäuinti 25 m: 1) Iina Pohjamo VUO 23,25, 2) Emilia Huittinen KAU 25,22, 3) Weera Väyrynen I-S 27,15, 4) Joanna Riikonen KOSK 30,99, 5) Isabella Laverty LIN 32,72.

T 5.-6. luokat

Vapaauinti 50 m: 1) Iida Heikkinen TAI 34,51, 2) Sini Tiussa VUO 35,10, 3) Anna Lehtonen LIN 36,10, 4) Vilma Puisto RUO 36,16, 5) Viljaana Myllärinen I-S 36,37.

Rintauinti 50 m: 1) Sini Tiussa VUO 44,17, 2) Anna Lehtonen LIN 46,63, 3) Anni Konnu I-S 48,51, 4) Titta Meskanen TAI 56,35, 5) Sofia Golubeva LIN 59,47.

Selkäuinti 50 m: 1) Iida Heikkinen TAI 40,07, 2) Vilma Puisto RUO 41,61, 3) Viljaana Myllärinen I-S 44,39, 4) Lotta Lääperi LIN 47,90, 5) Ruusu Miettinen VIR 50,80.

Tenho Tiilikainen