Imatra jakaa 20 000 euroa tukia tapahtumille – verkkohaku jo käynnissä

3.2.2016 11:20 | Päivitetty: 3.2.2016 11:27

Imatran seudun kehitysyhtiö jakaa tänä vuonna 20 000 euroa tukia tapahtumille, jotka järjestetään vuoden 2016 aikana Imatralla. Kaupunginhallitus on tehnyt tukisummasta päätöksen.

Tukea myönnetään usealle eri tapahtumalle.

Tukea myönnetään ensisijaisesti tapahtumille, joilla on merkitystä alueen taloudelle ja matkailuelinkeinolle. Tällaisia tapahtumia ovat esimerkiksi viihde-, kulttuuri- tai liikuntatapahtumat. Tuki on tarkoitettu tapahtuman markkinointiin, näkyvyyden kasvattamiseen ja tuotanto-organisaation kehittämiseen ja vahvistamiseen. Myönnettävät tuet ovat harkinnanvaraista ja niiden ehdoista tehdään sopimus.

Hakemusten viimeinen jättöaika on sunnuntaina 29. helmikuuta kello 23.59. Myöhässä tulevia hakemuksia ei käsitellä. Hakulomake löytyy täältä.

Juhana Nyman