Sunnuntaina ehtii vielä osallistua pihabongaukseen — katso osallistumisohjeet!

30.1.2016 21:29
Kuva: Pekka Kokko
Talitiainen viihtyy niin kaupungeissa kuin maaseudulla ja on kaikkein yleisin vieras ruokintapaikoilla.
Talitiainen viihtyy niin kaupungeissa kuin maaseudulla ja on kaikkein yleisin vieras ruokintapaikoilla.

Kuluvana viikonloppuna tarkkaillaan jälleen oman lähiympäristön lintuja. Birdlife Suomen valtakunnallinen Pihabongaus-tapahtuma järjestetään nyt yhdettätoista kertaa.

Tapahtumassa tarkkaillaan tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla lauantaina tai sunnuntaina.

Havaitut lintulajit kuuluu tunnistaa ja laskea, montako yksilöä kutakin lajia on näkyvissä samaan aikaan. Tunnistetut lajit ja niiden maksimimäärät ilmoitetaan Birdlifelle viimeistään 5.2. osoitteessa www.pihabongaus.fi.

Pihabongauksen avulla saadaan tietoa Suomen talvisen linnuston muutoksista. Viime vuonna etenkin pihlajanmarjoja syöviä lintuja on ollut runsaasti. Tänä vuonna ne ovat kateissa, ja ruokintapaikoilla jännitetään, miten viime kesän huonosti menneet pesinnät ja vuodenvaihteessa alkanut kova pakkasjakso näkyvät lintujen määrissä.

Katso kuvat ja tiedot Suomen yleisimmistä talvilinnuista täältä.