Putkien talvi on ollut tavanomainen — välillä jäätyy, välillä vuotaa

29.1.2016 7:59

Putkilla on ollut tavanomainen talvi. Putkirikkoja on ollut, mutta ei suurissa määrin. Vesihuoltotyönjohtaja Tommi Skyttä Imatran Vedestä kertoo, että jäätymisiä oli kuitenkin nyt jälkimmäisten pakkasten aikaan vähemmän kuin loppiaisviikolla.
— Silloin korjauksia oli useampi kymmenen, Skyttä sanoo.
Hän uskoo, että ihmiset ovat nyt alkaneet katsoa tarkemmin paikkojen perään.
— Jos on pelko, että vesijohdot jäätyvät, niin paras konsti on juoksuttaa vettä hanasta hiljalleen lorottaen. Myös lämpöjen on syytä olla kohdillaan, ettei kellarissa lämpötila pääse pakkasen puolelle esimerkiksi, Skyttä opastaa.
Putkien osalta talvi on Skytän mukaan ollut normaali.
— Ennen kovia pakkasia oli joitakin putkivuotoja, mutta nyt ne ovat rauhoittuneet. Saa nähdä mitä säiden lauhtuminen sitten tuo tullessaan. Loppiaisviikonloppuna putkia tulvi ulos asti.
Skyttä pitää Imatran putkiverkostoa aika tasatasoisena.
— Yleensä se on tuurista kiinni, jos samalla alueella menee useampia.
Alkuviikosta Imatran vesi korjasi vuotavaa vesiputkea Peipposenkujalla. Vanha valurautaputki oli mennyt poikki katkaisten vedet noin kymmeneltä kiinteistöltä. Kurkvuorella ollut sinnikäs vesivuoto jo viime viikosta lähtien, eikä sitä ole saatu paikannettua vieläkään.

Lue lisää päivän lehdestä.

Anniina Meuronen