Rautjärvi ennakoi lisäaikaa Tiiliruukille

26.1.2016 19:05

Tiiliruukin lomakeskuksen tulevaisuus laitetaan Rautjärvellä uudelle aikajanalle tämän viikon aikana.

Hanketta ajava venäläistaustainen yritys on kutsunut kunnan edustavat neuvotteluun asiasta ensi perjantaiksi.

Kunnan ja yrityksen välisen esisopimuksen mukaan yritys lunastaa alueen puoli vuotta sen jälkeen, kun alueelle valmistutunut kaava on vahvistettu.

Kunnanjohtaja Harri Anttila kertoo määräajan täyttyvän huhtikuussa.

Rautjärven kunnassa neuvottelukutsun ennakoidaan tarkoittavan lykkäysesitystä.

Anttila pitää jo nyt selviönä, että hanke ei toteudu ainakaan alkuperäisessä muodossaan.

Yrityksen tavoitteena on ollut rakentaa alueelle hotelli ja 20 loma-asuntoa.

Ajatus lomakeskuksesta esiteltiin Rautjärven kunnalle ensimmäisen kerran jo lähes neljä vuotta sitten, ja kunta päätti ryhtyä kaavoittamaan aluetta yrittäjän suunnitelmien mukaisesti.

Esisopimuksen tekemisen jälkeen yrittäjä on jo kertaalleen lykännyt hanketta. Syynä on ollut ruplan arvon heikkeneminen, mikä on vaikuttanut venäläisten ostovoimaan Suomessa.

Hannu Ojala