Kolumni: Kirjoista ja siskoista

8.1.2016 12:17
Kuva: kai skyttä

Ensimmäinen kirjastokorttini on vielä tallessa. Savikannan kirjastosta vuonna 1986 saatu valkoinen pahvikortti on toki hapristunut, mutta muovikuoressaan se on säilynyt tunnistettavassa muodossa.

Kirjoituskoneella naputetut henkilötiedot näkyvät edelleen ja kortin oikeassa reunassa on violetit vuosikertaleimat. Leimoja ehdin saada yhden ylimääräisenkin ennen seuraavaa korttia.

Kortin kanssa tie lainahyllyille vei lähes joka iltapäivä, Rajapatsaalla kirjasto osui sangen sopivasti innokkaan lukijan kotimatkan varrelle. Luin Nummelan ponitallit, Neiti Etsivät, Enid Blytonit ja vinon pinon muita kirjoja, joista ei kovin vahvaa muistijälkeä ole jäänyt.

Tai no. Rehellisyyden nimissä on todettava, että niitä pinoja kertyi useita.

Pahvikortti vaihtui muoviseen, lasten- ja nuortenosasto aikuisten osastoon. Kevyitä dekkareita, sattumalta valittuja kirjoja.

Ensimmäisen Clive Cusslerini luin ehkä 13-vuotiaana, Nostakaa Titanic valikoitui hyllystä vain ja ainoastaan laivan vuoksi. Titanicin hylyn löytyminen vuonna 1985 on ensimmäisiä uutismuistojani, mikä sai tarttumaan teokseen.

Cusslerin kirjoista opin strategian ja tragedian eron, ja Cusslerin luoman päähenkilön Dirk Pittin matkassa pääsin nostamaan Titanicia meren pohjasta, jäljittämään Aleksandrian kadonneen kirjaston teoksia ja etsimään muinaista viikinkiaarretta.

Lukiossa vuorossa oli myös pakkopullakirjoja, joista osa osoittautui melkoisiksi helmiksi. Aleksis Kiveä, Fjodor Dostojevskiä ja Väinö Linnaa.

Hyviä kirjavuosia riitti: klassikoita, dekkareita, mitä vain. Esikoisen syntymän jälkeen aikaa lukemiselle oli kuitenkin aina vain vähemmän. Kun palasin keskimmäisen syntymän jälkeen töihin, en yli vuoteen lukenut mitään lastenkirjoja lukuun ottamatta.

Epäilin jo, etten koskaan enää ehdi tarttumaan yhteenkään kirjaan. Ikinä.

Siskolla oli aiempaa kokemusta samasta tilanteesta. Hän lupasi lukemisellekin vielä löytyvän aikaa, vaikka samaan aikaan kirjastokortti pölyttyi hyllyllä käyttämättömänä.

Lukematon kausi päättyi lopulta, ja vihdoin viime vuonna ketsuppipullo aukesi kunnolla. Päädyin lukemaan hetkessä jokaisen väliin jääneen Cusslerin Dirk Pitt -seikkailun, viisi kaikkiaan. Kevyttä, mutta kerrassaan mukaansa tempaavaa.

Näköjään siskot ovat poikkeuksetta oikeassa. Ja lukeminen, se kannattaa aina.

Kirjoittaja on Uutisvuoksen toimittaja.

Katri Ikävalko