Ehdota ympäristöpalkinnon saajaa – voi olla yksityishenkilökin

13.2.2015 8:33
Kuva: Ilpo Leskinen
Pohjoismaiden ympäristöpalkinto jaetaan tänä vuonna ilmastotekojen perusteella.
Pohjoismaiden ympäristöpalkinto jaetaan tänä vuonna ilmastotekojen perusteella.

Pohjoismaiden neuvosto ottaa vastaan ehdotuksia pohjoismaiden tämän vuoden luonto- ja ympäristöpalkinnon saajaksi.

Ehdotusaika päättyy 13. huhtikuuta. Tänä vuonna palkinnon teemana on kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen.

Palkinnonsaaja julkistetaan Islannin Reykjavikissa Harpa-konserttitalossa lokakuussa. Palkinto jaetaan 21:nnen kerran.

Pohjoismaiden neuvoston mukaan palkinto myönnetään ”yritykselle, organisaatiolle tai yksityishenkilölle, joka on toiminut esikuvana kehittämällä tuotteen tai keksinnön tai antamalla muulla tavoin luovan panoksen, joka on vaikuttanut Pohjoismaiden tuleviin kasvihuonekaasujen päästövähennyksiin”.

Ehdokasta voi ehdottaa täällä. Ehdokkaat julkistetaan kesäkuussa.

Pohjoismaiden neuvoston luonto- ja ympäristöpalkinto

Jaettu vuodesta 1995 lähtien.

Pohjoismaiden neuvoston luonto- ja ympäristöpalkinto on suuruudeltaan 350 000 Tanskan kruunua (noin 47 000 euroa).

Viime vuonna voiton vei Reykjavikin kunta, joka palkittiin ympäristöpanostuksestaan. Teemana oli kuntien ja paikallisyhteisöjen ympäristötyö, mutta tänä vuonna saajaksi voi ehdottaa myös yksityishenkilöitä.

Palkinnon ovat saaneet muun muassa tanskalainen ruokahävikin vastustaja Selina Juul, norjalainen ympäristöjärjestö Bellona, grönlantilainen ympäristöjärjestö Inuit Circumpolar Conference, Ahvenanmaan Agenda 21 -toimisto, färsaarelainen ympäristöaktivisti Bogi Hansen, Tanskan Albertslundin kunta, kolme pohjoismaista pankkia ja Scandic-hotelliketju.

Lähde: Pohjoismaiden neuvosto

Silja Vehkalampi