Presidentinvaalit 2012 jäivät mieleen
6.2.2012 16:47Tekstikoko: AAANÄMÄ presidentinvaalit muistetaan. Ainakin mikäli Uutisvuoksen Rautjärvellä, Ruokolahdella ja Imatralla jututtamien ihmisten kanssa joku samaa mieltä sattuu olemaan. Toiselle kierrokselle päässeet kaksi hyvin erilaista ehdokasta muistetaan vielä pitkään.
Maanantaiaamupäivänä Simpeleen Teboililla kahvitellut Timo Näränen tuumaa, että Suomi sai Sauli Niinistöstä edustavan presidentin.
– Edustustehtävähän se on. Niinistö puolisoineen on edustava, Näränen kommentoi.
– Vaalit jäivät mieleen. Oli niin erilaiset ehdokkaat. Haavisto yllätti ekalla kierroksella. En olisi odottanut niillä viiden prosentin kannatusluvuilla, että pääsee toiselle kierrokselle.
– Tuntuikin kyllä jo, että saisivat loppua nämä kun vaaleja tuli joka tuutista, hän tuhahtaa.
Lue ihmisten vaalisunnuntain jälkeisiä tunnelmia lisää tiistain lehdestä.


