Leninkin sai Imatralla kannatusta presidentiksi

6.2.2012 15:00Tekstikoko: AAA
Usko Eevertti Luttinen, Vladimir Putin ja IPV keräsivät hekin ääniä.
Ei tainnut olla tämä kandidaatti nyt Suomen presidentiksi ehdolla. Jollakulla imatralaisella oli aikaa askarrella äänestyskopissa.

TIINA RÄIKKÖNEN

HYLÄTTYJEN äänien määrä nousi presidentinvaalien kakkoskierroksella korkeaksi. Imatralla hylkyyn meni mm. äänestyslippu, johon oli äänestyskopissa liimattu Vladimir Iljits Leninin kuva.

Sekä ykkös- että kakkoskierroksella Imatralla sai äänen myös pesäpallojoukkue IPV.

Paavo Väyrystä siellä on käyty äänestelemässä paljon: numero 4 sai paljon ääniä, samoin muut ehdokkaat, jotka olivat mukana ensimmäisellä kierroksella, kertoo Kymen vaalipiirilautakunnan sihteeri Mika Viskari.

Protestiäänestäjien suosikkeja olivat myös tuttuun tapaan Aku Ankka ja perinteiset hävyttömät piirrokset.

– Ihan uusi tuttavuus oli tämä Putous-ohjelman pastorihahmo Usko Eevertti Luttinen, joka sai myös ääniä.

Leninin lisäksi Suomen presidentiksi äänestettiin Kymen vaalipiirissä Vladimir Putinia.

Moni turhautunut äänestäjä tyytyi kuitenkin piirtämään lippuun viivan, ruksin tai nollan.

Vaalipiirilautakunta ei tee tarkempaa analyysia hylätyistä äänistä, vaan lajittelee ne kolmeen kastiin: epäselviin tapauksiin, asiattomiin merkintöihin ja tyhjiin.

– Ensimmäisellä kierroksella hylättyjä ääniä oli 0,4 prosenttia, mutta eilen sunnuntaina 0,8 prosenttia, eli määrä tuplaantui. Se oli kyllä odotettavissakin, vaalipiirilautakunnan sihteeri Mika Viskari arvioi.

Imatralla presidentinvaalien toisella kierroksella hylättiin 156 ääntä, Ruokolahdella 29 ja Rautjärvellä 26 ääntä. Luvut olivat huomattavasti suuremmat kuin ensimmäisellä kierroksella.

Rautjärvellä esimerkiksi Asemanseudun äänestyspaikalla jätettiin uurnaan useita äänestyslippuja, joihin oli kirjoitettu Väyrysen numero tai nimi.

– Ne olivat varmaan niitä protestiääniä. Ja sitten oli muutamia tyhjiä äänestyslippuja: joku oli vaivautunut tulemaan paikalle ja täytti velvollisuutensa, mutta ei halunnut äänestää kumpaakaan ehdokasta. Kannanotto se on sekin, Rautjärven keskusvaalilautakunnan sihteeri Satu Toimela pohtii.

Kymen vaalipiirissä hylkyyn meni kaikkiaan 1 439 ääntä, koko maassa peräti 25 095 ääntä.