Heiskanen lensi lasin läpi Mikkelissä

27.1.2012 21:40 | Päivitetty: 28.1.2012 18:06Tekstikoko: AAA

RIPPE RIIKONEN

Imatran Voiman kapteeni Lasse Heiskanen joutui jäämään Mikkeliin sairaalaan yöksi kakkosdivisioonan salibandyottelussa tapahtuneen onnettomuuden takia. Mikkelin Hatsinan ja Imatran Voiman ottelu keskeytettiin perjantai-iltana puoleksi tunniksi, kun Heiskanen ajautui kaksinkamppailun tiimellyksessä Rantakeitaan salibandyareenan lasioven lävitse. Ottelu päättyi mikkeliläisten 15–7 (4–1, 4–3, 7–3)-voittoon.

– Ottelutuloksella ei nyt ole niinkään väliä. Tärkeintä on, että Lasse taitaa selvitä hurjan näköisestä tilanteesta. Rantakeitaalla on salista käytävälle johtavat ovet lasia ja Lasse ajautui kädet edellä oven lävitse. Haavat olivat sen verran syvät, että Lasse jäi yöksi sairaalaan ja kirurgiset toimenpiteet tehdään lauantaina, kertoi Voiman valmentaja Henry Pakarinen ottelun jälkeen.

Pelillisesti perjantai-illan kamppailu oli Pakarisen mukaan fyysisesti kova, miltei ruma.

– Hatsina pelasi todella kovaa ja me jäätiin aikuisten miesten jalkoihin, näki Pakarinen.

Voiman paras pistemies Mikkelissä oli tehot 2+2 tehnyt Esko Myllys.