Säveltäjä Kari Litmanen on kuollut
7.1.2012 19:37Tekstikoko: AAASäveltäjä, kapellimestari, pianisti, musiikkituottaja Kari Litmanen (s. 1957) kuoli 6.1.2012 kotonaan Imatralla.
Kari Litmanen ehti työskennellä musiikin parissa neljän vuosikymmenen ajan. Hän aloitti keikkailun vuonna 1973.
Litmasen levytettyjen sävellysten ja sovitusten määrä lähentelee tuhatta kappaletta. Hän toimi kapellimestarina niin televisiossa kuin konserteissakin sekä soitti muusikkona, pääasiassa pianistina, noin 4 000 kappaleella.
Vuonna 1998 hänen sävellyksensä André voitti Syksyn Sävel -kilpailun Marita Taavitsaisen esittämänä ja vuonna 2001 Litmaselle myönnettiin Kullervo Linnan säätiön tunnustuspalkinto.
Kari Litmanen myös opetti musiikkia. – UV


