Outo valoilmiö hämmentää Ruokolahdella
22.3.2011 21:38Tekstikoko: AAARUOKOLAHTELAINEN Lauri Husu näki tiistai-iltana Ruokolahden Eräjärveltä kotipihastaan oudon valoilmiön. Myös hänen naapurustonsa havaitsi ilmiön ja Uutisvuoksen toimitukseenkin tuli asian tiimoilta muutamia puheluita.
– Vähintään viisi minuuttia se kesti. Kolmeen eri aikaan näkyi useita valoja, joiden eri värit vilkkuivat. Yhdessä ryhmässä ikään kuin oli 3 – 5 valoa. Ja sitten vielä kolme kertaa oikealta tuli vaakatasossa valoa. Tämä valo tuli idästä päin ja meni oikealle, Husu kertoo näkemäänsä.
Toinen ruokolahtelainen kuvaili näkyä kapeaksi ja korkeaksi.
– Kuin tv-masto olisi liikehtinyt. Arvelen kestoksi kymmenen minuuttia, ruokolahtelainen nainen kuvaa.
Ursan ilmakehän optisten ilmiöiden jaostoon kuuluvan halojaoston vetäjä ei osannut äkkiseltään sanoa mistä valoilmiössä mahtoi olla kyse, mutta hän kertoi, että vastaavan kuuloisia on nähty pakkasella. Äkkiseltään hän ei käynyt kommentoimaan asiaa. -UV

